Kauppakylän joulunavaus toissa perjantaina toi mukanaan lämpöisen joulutunnelman koko Tuuriin. Paikalle oli kerääntynyt suuri määrä yleisöä, varsinkin lapsia, jotka odottivat innokkaina joulupukin tapaamista ja tonttujen näkemistä. Korvatunturin tontut saapuivat paikalle lyhtykulkueena Tuurin koululta. Joulupukki ja tonttu laulattivat ilotulitusta odottavia lapsia ja lisäksi tarjolla oli glögiä ja pipareita.
Joulunavaus suoritettiin virallisesti kyläkauppias Vesa Keskisen ja Alavuden kaupunginjohtajan Pekka Ala-Mäenpään toimesta. Joulunavaus päättyi näyttävään ilotulitukseen.
Lähes kaksisataa lasta kävi leipomassa omat joulupiparinsa Kyläkaupan Joulumaassa. Piparin tuoksua
Sunnuntaina Kyläkaupan Joulumaassa leijui herkullisten vastaleivottujen piparien tuoksu, kun lähes 200 lasta kävi leipomassa pipareita Muumi-leivontatapahtumassa. Myös Muumipeikko oli vierailulla Joulumaassa.