Kyläkaupan pukeutumisosastolla järjestettiin perjantaina 22. helmikuuta värianalyysipäivä, jossa ammattitaitoiset ja koulutetut pukeutumisneuvojat tekivät henkilökohtaisia värianalyysejä asiakkaille. Kiinnostus ilmaista värianalyysiä kohtaan oli ilmeinen, sillä kaikki 65 paikkaa täyttyivät hetkessä.
Värianalyysin tarkoituksena on löytää asiakkaalle sekä värejä että niiden oikeita sävyjä, joilla saadaan kohotettua kasvonpiirteitä sekä tehtyä ihosta heleän ja puhtaan näköinen. Värianalyysin päätteeksi asiakas sai mukaansa oman värikartan, jota voi hyödyntää vaate-, koru- ja asustehankinnoissa. Henkilökunta avusti asiakkaita lisäksi oikeanlaisten vaatteiden valinnassa sekä asusteiden käytössä.
Suuren suosion vuoksi Kyläkauppa tulee järjestämään värianalyysipäivän uudelleen myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Sitä odotellessa on hyvä muistaa, että pukeutumisosaston koulutettu henkilökunta auttaa asiakkaita joka päivä pukeutumiseen liittyvissä asioissa. Ilmaisesta pukeutumisneuvonnasta saa lisätietoja pukeutumisosastolta.
Naisten Muoti- ja kauneusilta huhtikuussa
Kyläkauppa järjestää toistamiseen menestyksekkään ja kiitosta saaneen naisten muoti – ja kauneusillan. Naisten iltaa vietetään Ravintola OnnenKiven yläkerrassa torstaina 11.4. klo 17-21. Naisten kevään ja kesän juhlapukeutumiseen ja kauneuteen painottuvan illan ohjelmassa on muun muassa pukeutumisneuvontaa, tietoa henkilökohtaisesta värianalyysistä, ammattilaisia kertomassa naisten juhlapukeutumisesta, meikki- ja hiusalan ammattilaisia antamassa neuvoja juhlalookin viimeistelyyn sekä pikameikkausta ja pikakampauksia. Naisten muoti- ja kauneusillassa on myös esillä ja myytävänä toinen toistaan upeampia juhla-asuja, asusteita, edullista kosmetiikkaa ja hiustenlaittotuotteita. Ilmoittautuminen alkaa torstaina 21.3. ja mukaan mahtuu 250 nopeinta.