Oletko aiemmin ollut Tuurissa?
– Kauan sitten, 90-luvun lopulla E-roticin kiertueella olemme käyneet Tuurissa. Valitettavasti en muista tuosta ajasta enää paljoakaan, mutta meillä oli varmasti hauskaa Tuurissa. Suomalainen yleisö on loistavaa! He osaavat juhlia ja pitää hauskaa.
Kuinka hyvin tunnet suomalaista dance-musiikkia?
– Keikoillani Suomessa olen usein kuullut paljon suomalaista musiikkia esimerkiksi radiosta. Pidän paljon suomalaisesta dance-musiikista ja jopa suomenkielellä, vaikken sitä ymmärräkään. Suomessa on mahtavia tuottajia ja laulunkirjoittajia.
Mitä seksi merkitsee sinulle, useimmat kappaleenne käsittelevät aihetta?
– Seksiä on kaikkialla ympärillämme, jos vain katsoo tarkasti. Se kuuluu luonnollisiin tarpeisiimme. Mutta E-roticin sanoitukset ovat aina olleet hauskoja, eikä niitä tarvitse ottaa liian vakavasti. Musiikissa minulle tärkeintä on se, että ihmiset nauttivat siitä, heillä on hauskaa ja he voivat unohtaa murheensa edes hetkeksi.
Oletteko menossa studioon äänittämään uutta materiaalia?
– Me työstämme juuri uutta albumia ensi vuodeksi. Tänä vuonna albumimme ”Russian Roulette” on julkaistu yhdessä kahden Maxi-julkaisun kanssa, joka saavutti listasijoituksen Amazonin myyntilistoilla sekä Saksassa että USA:ssa. Siksi esitän lukuisten E-Rotic hittieni lisäksi myös uusia kappaleitani, kuten ”Wild Beast” ja ”The Poison of Love”.
Mitä muuta elämääsi kuuluu?
– Tällä hetkellä? Kiitos, oikein hyvää, työskentelemme tällä hetkellä kovasti uuden albumimme parissa, säveltäen ja tuottaen. Olemme perheyhtiö, veljeni hoitaa tuotantoa, itse sävellän ja veljeni vaimo sanoittaa kappaleita. Meillä on oma studio, tuotanto ja levymerkki.
Miten käytät vapaa-aikasi?
– Viihdyn luonnossa, pidän urheilusta, kuten pyöräilystä ja rullaluistelusta. Pääasiassa vietän aikani kuitenkin tietokoneella työstäen musiikkiani. Pidän myös hyvistä elokuvista ja tietokonepeleistä.
Kuinka saat varjeltua yksityiselämääsi?
– Työ ja yksityiselämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja siksi yritänkin pitää yksityisasiani ominani. Kun olen tullut kuuluisaksi bändini E-Roticin nimellä, voin tehdä asioita yksityisesti omalla nimelläni.
– Lopuksi haluan kiittää tästä haastattelusta, paljon kiitoksia faneilleni Suomessa kaikesta tuesta ja siitä, että käytte keikoillani! Nähdään Tuuri Dance Partyssa!
Terveisin
Lyane Leigh, E-Rotic