
Hurjia erikoistarjouksia Tuurissa
Elokuun alusta alkaen Kyläkaupan nettisivuilla on julkaistu lauantai-iltaisin hurjia nettitarjouksia. Tarjoukset ovat nähtävillä vain osoitteessa

Elokuun alusta alkaen Kyläkaupan nettisivuilla on julkaistu lauantai-iltaisin hurjia nettitarjouksia. Tarjoukset ovat nähtävillä vain osoitteessa

Kyläkaupan historian kuukausimyynnin hopeasija saavutettiiin tämän vuoden heinäkuussa. Myynti oli huikeat 21,8 miljoonaa euroa. -Jäimme

Kyläkauppias Vesa Keskinen sai erikoisen yhteydenoton eräältä rouvalta. Rouvan sukulaismies oli muutama vuosi sitten jäänyt

Kyläkaupan Kauppakadulla on ollut asiakkaiden ilona toukokuusta 2012 lähtien täydellinen rahakokoelma Suomen käyttörahat vuosilta 1963-2002.

Heinäkuun neljänä sunnuntaina Kyläkauppa saa palvella kello 12-21. Muut kaupat ovat avoinna klo 18 asti.

Juhannusta edeltävänä torstaina Kyläkauppa rikkoi jälleen myyntiennätyksen Ruokapuodissa. Edellinen päiväennätysmyynti oli viime vuodelta – 309000

Kyläkaupan kiireinen ykkössesonki on jälleen alkanut ja moni Kyläkaupan lähes kolmestasadasta kesätyöntekijästä on jo aloittanut

Ensi maanantaista alkaen Kyläkauppa avaa maanantaista lauantaihin ovensa jo kello kahdeksan. Pidennetyt aukioloajat ovat voimassa

Kyläkauppaan maailman upeimmat tavaratalovessat Kyläkaupan Tavarapuodin vessat ovat nykyään matkailunähtävyys. Pelkästään niiden kattokruunut ovat ainutlaatuiset

Kyläkaupan Rauta-osasto laajentaa palvelutarjontaansa yritysmyynnin myötä. Se on monipuolinen palvelukokonaisuus, joka on suunnattu erityisesti yrityksille,
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.