
Kyläkaupan viihdeosasto on Suomen suurin
Uudella paikalla viihde-elektroniikkaosaston vieressä palveleva Kyläkaupan viihdeosasto on sekä pinta-alaltaan että valikoimaltaan ylivoimaisesti Suomen suurin.

Uudella paikalla viihde-elektroniikkaosaston vieressä palveleva Kyläkaupan viihdeosasto on sekä pinta-alaltaan että valikoimaltaan ylivoimaisesti Suomen suurin.

Kyläkaupan visualisti Marjo Koskela palkittiin Visualistit ry:n Visu Awards -palkinnolla perjantaina 14.10.2016 Visu Awards 2016

Kyläkaupan linnajulkisivun puoli kokee melkoisen kasvojenkohotuksen, kun Ruokapuodin keltaisen julkisivun ja Tuurinjoen välistä poistuvat kaikki

Kyläkaupan Keskustorille on muutaman viikon ajan rakennettu jo viime vuodesta tuttua, mutta täysin uudistunutta Jäämaailmaa.

Yhden vuoden kiireisimmän sesongin lähestyessä Suomen suurin Kyläkauppa hakee joulutyöntekijöitä myynti- ja asiakaspalvelutehtäviin kassoille, osastoille

Veljekset Keskinen Oy ja SOL allekirjoittivat ensimmäisen kiinteistöpalvelusopimuksen kesäkuussa 1996. Sopimus kattoi tuolloin 3 500m2,

Odotettu suosikkisarja Tuurin kyläkauppias palaa ruutuun uusin kolmannen kauden jaksoin TV5:lla tiistaina 18. huhtikuuta. Sarjan

Kotimaiset Kyläkaupan Täytelakritsi ja Salmiakkitäytelakritsi ovat erinomainen lisä Kyläkaupan omaan makeisperheeseen Kyläkaupan Salmiakin, OnnenLantin ja

Kyläkaupan kesän tietää alkaneeksi viimeistään silloin, kun Kesätori avataan ilahduttamaan kesän ostosmatkalaisia ja kesäjuna aloittaa

Juhannuksena Kyläkaupan aukioloaikoihin tulee pieni poikkeus, sillä ovet ovat avoinna pe 24.6. – su 26.6.
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.