
Miljoona Koira –näyttelyssä arvosteltiin lähes 2300 koiraa
Veljekset Keskinen ja Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiri järjestivät menneenä viikonloppuna 9.-10. kesäkuuta seitsemännen kaikkien rotujen koiranäyttelyn, Miljoona
Etusivu » Tapahtumat » Sivu 93

Veljekset Keskinen ja Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiri järjestivät menneenä viikonloppuna 9.-10. kesäkuuta seitsemännen kaikkien rotujen koiranäyttelyn, Miljoona

Tulevana viikonvaihteena perjantaina 15.6. ja lauantaina 16.6. Kyläkaupan Pihapuodissa järjestetään Ihan Pihalla – Kyläkaupan puutarha-

Tuurissa arvostellaan lähes 2200 koiraa Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiri järjestää jo seitsemännen kerran kaikkien rotujen kansallisen Miljoona

Kyläkaupan Ruokapuodissa järjestettiin viime viikon perjantaina 25.5. jo perinteeksi muodostunut Atrian koko kansan grillijuhla, mikä

Kyläkaupan hevostapahtuma järjestettiin lauantaina 26.5. Kyläkaupan Tavarapuodin pihassa. Ensimmäistä kertaa järjestettävä tapahtuma keräsi paikalle suuren

Miljoona Rockin lipunmyynti jo kovassa vauhdissa Elokuussa Miljoona Rock -lavalle nousee fanien rakastama pohjalainen rääväsuuyhtye

Atria – koko kansan grillijuhla avaa grillikauden Tulevana perjantaina 25.5. vietetään Kyläkaupalla jälleen ilmaista Atria

Lauantaina 26.5. klo 11-17 Pihapuodin etupihalla vierailee Etelä-Pohjanmaan Pelastuslaitoksen Töysän VPK. VPK esittelee omaa ja

Kyläkaupan hevostapahtuma järjestetään lauantaina 26.5. klo 10-14 Kyläkaupan Tavarapuodin pihassa. Tapahtumassa alan harrastajat ja taitajat

TV:stä tuttu Hilarius Hiiri vierailee Kyläkaupan Tavarapuodin Keskusaukiolla tulevana lauantaina ja sunnuntaina 19.-20.5. Luonteeltaan inhimillinen
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.