
Kyläkauppa näyttävästi esillä Matka 2014 -messuilla
Helsingin Messukeskuksessa järjestetyt Matka- ja Caravan-messut antoivat matkailuvuodelle 2014 vauhdikkaan startin. Kävijät tulivat messuille tutustumaan
Etusivu » Tapahtumat » Sivu 78

Helsingin Messukeskuksessa järjestetyt Matka- ja Caravan-messut antoivat matkailuvuodelle 2014 vauhdikkaan startin. Kävijät tulivat messuille tutustumaan

Kyläkaupan Joulumaassa olevat tivolilaitteet ja pomppulinna ovat olleet tämän joulun ehdottomat suosikit. Kyläkaupan Joulutivolin laitteet

Tulevana lauantaina klo 12 ja 13 Joulumaan Keskustorilla nähdään perinteisiä kansantansseja, kun Lipparit -kansantanssiryhmä esittelee

Joulumaan Keskustorin lavalla lapset laulavat joululauluja tiistaina 10.12. kello 18 ja keskiviikkona 11.12. kaikki saavat

Ähtäri Zoo on viettänyt koko kuluneen vuoden 40-vuotisjuhlia usein erilaisin tapahtumin. Eläinpuistossa karhut ovat jo

Kauppakylän joulunavaus toissa perjantaina toi mukanaan lämpöisen joulutunnelman koko Tuuriin. Paikalle oli kerääntynyt suuri määrä

Kyläkaupan Joulumaa on maailman suurin jouluosasto, johon kannattaa lähteä tutustumaan kauempaakin. Perheen pienempien riemuksi Joulutivolin

Tulevana sunnuntaina Kyläkaupan Joulumaassa leijuu herkullisten vastaleivottujen piparien tuoksu klo 13-17. Kyläkauppa toivottaa kaikki lapset

Yksisarvinen on Onnettaren valkoinen ratsu, jonka päätä koristaa kierteinen sarvi. Hyvän onnen, puhtauden ja voiman

Yksisarvinen on uljaudessaan vailla vertaa. Se on hyvän onnen, puhtauden ja voiman vertauskuva. Yksisarvisen OnnenKenkä
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.