
Miljoona Koira lauantaina ja sunnuntaina
Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiri järjestää jo yhdeksännen kerran kaikkien rotujen kansallisen Miljoona Koira –näyttelyn tulevana viikonloppuna 24.-25.
Etusivu » Tapahtumat » Sivu 75

Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiri järjestää jo yhdeksännen kerran kaikkien rotujen kansallisen Miljoona Koira –näyttelyn tulevana viikonloppuna 24.-25.

Koirien lisäksi Kyläkaupassa ihastellaan lauantaina myös kissoja. Pohjanmaan kissayhdistys ry järjestää kissojen esittelynäyttelyn Kyläkaupan Keskustorilla

Jälleen kerran on aika kokea jotain ainutlaatuista. Tällä kerralla koemme yhdessä ainutlaatuisen suurtapahtuman, jossa yhdistyvät

Tulevana perjantaina 9.5.2014 vietetään Kyläkaupalla jälleen ilmaista Atria Grillijuhlaa. Ruokapuodissa Aki Wahlman ja Atria Mestarit

Tangojuniorilaulukilpailun esikarsinnasta Kyläkaupalla lauantaina 10.5.2014 klo 12.00 on tulossa korkeatasoinen. Tangonuori-sarjaan (14-17v) on ilmoittanut useita

Viime viikonloppuna Kyläkaupalla vietettiin Fitness-päivää ja yleisölle tarjottiin palasia suoraan Fitness-urheilun kirkkaimmasta kärjestä. Paikalla olivat

Tämän hetken Suomen musiikin yksi puhutuimmista, ja yksi eniten keikkayleisöä keräävä tähti Petri Nygård, saapuu

Tulevana lauantaina 3.5.2014 kannattaa lähteä hakemaan treenivinkkejä Tuurista, kun Kyläkaupan Keskustorilla vietetään Fitness-tapahtumaa klo 12–15.

Gern Huollon kevätmarkkinat tulossa perjantaina 9.5.2014 klo 9-17.

Taakse on jäänyt noin kaksi miljoonaa kilometriä esiintymismatkoilla tanssipaikoille ja ravintoloihin sen jälkeen, kun Lasse
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.