
Koko perheen liikennepäivä Kyläkaupalla lauantaina
Kyläkaupan pihamaalla järjestetään lauantaina 21.10. klo 11 – 16 koko perheen liikennepäivä. Tapahtuman järjestää Etelä-Pohjanmaan
Etusivu » Tapahtumat » Sivu 40

Kyläkaupan pihamaalla järjestetään lauantaina 21.10. klo 11 – 16 koko perheen liikennepäivä. Tapahtuman järjestää Etelä-Pohjanmaan

Valtakunnallista satupäivää vietetään 18.10.2017 Sadun nimipäivänä, mutta Kyläkaupalla satupäivää juhlitaan jo hieman etukäteen eli lauantaina

Huippukokki Aki Wahlman valmistaa lauantaina 14.10.2017 klo 11-17 Kyläkaupan KOTI-osaston esittelykeittiössä syksyisiä herkkuja maisteltavaksi. Akilla

Kyläkaupan Ruokapuodin parkkipaikalla ajetaan romurallia ensi sunnuntaina 8.10.2017 klo 12 alkaen. Kyläkaupalla on aiemmin nähty

Kyläkaupan Ruokapuodin Kauppakadulla pääsee lauantaina 7.10.2017 kello 10 – 18 maistelemaan uusia Valio Mifu suikaleita

Mielenterveysomaisten valtakunnallista päivää, Ilonan päivää, vietetään vuosittain 9. lokakuuta. Päivän tarkoituksena on herättää keskustelua mielenterveyspotilaiden

Puunkuormauksen suomenmestaruus 2017 ratkaistaan ensi lauantaina, 30. syyskuuta Tuurissa, Kyläkaupan piha-alueella. Kilpailun järjestävät Cargoteciin kuuluvat

Näe romurallia ensimmäistä kertaa Pohjanmaalla Kyläkaupan Ruokapuodin parkkipaikalla ajetaan romurallia ensi viikon sunnuntaina 8.10.2017 klo

Avajaisia vietetään lauantaina Kyläkaupan uudistuneen terveystuoteosaston avajaisia vietetään lauantaina 23.9.2017 klo 10-17. Avajaispäivänä osastolla on

Kyläkaupan Käsityöpäivää vietetään lauantaina 23.9.2017 klo 9-17 Tavarapuodin KOTI-osastolla. Käsityöpäivän aikana tutustutaan erilaisiin kädentaitoihin, annetaan
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.