
Health Lab painonheittocupin osakilpailu Kyläkaupalla sunnuntaina
Seppo Räty tuo aikuisurheilijoiden kilpailusarjan Tuuriin Health Lab painonheittocupin osakilpailu Kyläkaupalla sunnuntaina Sunnuntaina 26.5.2019 ensimmäistä
Etusivu » Tapahtumat » Sivu 26

Seppo Räty tuo aikuisurheilijoiden kilpailusarjan Tuuriin Health Lab painonheittocupin osakilpailu Kyläkaupalla sunnuntaina Sunnuntaina 26.5.2019 ensimmäistä

Perjantaina 17.5. Kyläkaupalla vietetään jälleen ilmaista Atria koko kansan grillijuhlaa klo 10-19. Food Stylist ja

Näin toukokuun puolen välin tietämillä luonto on jo herännyt kasvuun ja puutarhassa on kevättyöt ovat

Alle 13-vuotiaiden lasten vanhemmat ovat hakeneet kevään aikana yli 300 000 Miljardi Kiitos -lahjakorttia. Aikaa niiden

Kyläkauppa järjestää koko perheen kalastustapahtuman ensi viikon lauantaina 25.5.2019. -Hyvien tarjousten lisäksi luvassa on ammattilaisten

Kyläkauppa järjestää kevään juhlatapahtuman ensi lauantaina 11.5.2019 Tavarapuodin Koti-osastolla sekä pukeutumisen ja kosmetiikan osastoilla. Ylioppilasjuhlien,

Kyläkaupan Pihamyymälässä järjestetään jo perinteeksi muodostunut lasten puutarhapäivä lauantaina 11.5. kello 12-15. Tapahtumassa lapset saavat

Suosittu Kyläkaupan Miljoona Kirppis järjestetään jälleen lauantaina 25.5.2019. Hyviä löytöjä pääsee tekemään kello 10-16. Miljoona

Kyläkauppa saa jälleen vieraita Muumilaaksosta lauantaina 4.5.2019. Tällä kertaa paikalle saapuvat Muumipeikko, Nipsu ja Pikku

Suomen suosituin koomikko Sami Hedberg esiintyy Kyläkaupalla torstaina 9.5.2019 klo 19 alkaen Ravintola OnnenKiven yläkerrassa.
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.