
Kyläkaupan Tavarapuoti Veikkauksen vuoden 2018 paras myyntipaikka
Veikkaus antaa tänäkin vuonna tunnustusta maan parhaille veikkausmyyntipaikoille ja pelimyyjille. Palkitsemisilla on pitkät perinteet ja
Etusivu » Arkistot: 2019 » Sivu 9

Veikkaus antaa tänäkin vuonna tunnustusta maan parhaille veikkausmyyntipaikoille ja pelimyyjille. Palkitsemisilla on pitkät perinteet ja

Oulun Energia toimittaa jättimäisen 3500 aurinkopaneelin aurinkovoimalan tuottamaan uusiutuvaa sähköenergiaa Tuurin Kyläkaupan tarpeisiin. Aurinkovoimala on

OnnenPäivänä, sunnuntaina 7.7.2019 Kyläkaupalle saapuu vieraaksi huippusuosittu tubettaja Miklu eli Mike Bäck. Meet & greet

Kesä tuo matkailijavirrat Tuuriin ja heidän ilokseen Kyläkauppa on jälleen järjestänyt monenlaista toimintaa. Samalla päästään

Kyläkaupan Miljoona Rockissa sunnuntaina 4.8.2019 lavalle nousevat pääesiintyjinä legendaariset ja ikinuoret Popeda ja Eppu Normaali.

Tänä vuonna 50 vuotta nykyisellä paikallaan palvellut Kyläkauppa juhlii vuoden aikana monin eri tavoin. Juhlaa

Suomen suurin Muumi -leikkipuisto Kyläkaupan Tavarapuodin etupihalla, joen rannalla, on aina avoinna ja kaikkien käytössä

Tivoli Sariolan kiertue on jälleen saapunut Kyläkaupalle ja muuttunut kesän odotetuksi kohokohdaksi, Miljoona Tivoliksi. Tivoli

Kyläkaupan Miljoona Rockin toinen pääesiintyjä pidettiin aluksi salaisuutena, joka paljastettiin viime maanantaina. Sunnuntaina 4.8.2019 järjestettävän

Juhannuksena suomalaisilla on tiedossa pitkät vapaat ja se onkin erittäin hyvä ajankohta suunnata Tuuriin, jossa
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.