
Vesa Keskisestä Törni-viinan kummisetä
Os. Lauri Törni Perinnekilta ry on toteuttanut kotimaisen alkoholijuomien valmistaja Pramia Oy:n kanssa ensimmäisen Mannerheim-ristin
Etusivu » Arkistot: 2017 » Sivu 13

Os. Lauri Törni Perinnekilta ry on toteuttanut kotimaisen alkoholijuomien valmistaja Pramia Oy:n kanssa ensimmäisen Mannerheim-ristin

Miljoona Koira on ollut jo yli kymmenen vuoden ajan Suomen suurimpien kaikkien rotujen näyttelyiden joukossa

Nykytekniikalla toteutettu tietokoneohjattujen dinosaurusten näyttely ja show, Dino World Tour 2017, saapuu jälleen Tuuriin. Kyläkaupalla

Mustang Road Show kiertää Suomea suurempana ja vaikuttavampana kuin koskaan ja saapuu Kyläkaupalle 9.-10.6.2017. Kyläkaupan

Suositun Tuurin kyläkauppias -sarjan kolmas kausi jatkuu TV5:lla ensi tiistaina. Yhdeksännessä jaksossa Tuurissa vietetään Toivo-pojan

Kesän tullessa on tärkeää kiinnittää huomiota ihonhoitoon. Lisääntyvä auringonvalo sekä lämpimämpi ilmasto haastavat talven kuivattamaa

Ketkä olisivat sopivampia juontajia Vesa Keskisen 50-vuotissyntymäpäiville Miljoona Rockiin 13. heinäkuuta kuin eteläpohjalaiset, kansainvälisesti tunnetut

Nykytekniikalla toteutettu tietokoneohjattujen dinosaurusten näyttely ja show, Dino World Tour 2017, saapuu jälleen Tuuriin 10.-22.6.2017.

Tivoli Sariola saapuu juhannuksena Kyläkauppaan koko kalustonsa voimin ja muuntuu jälleen Miljoona Tivoliksi – tällä

Kyläkaupan minigolfrata on avoinna Kyläkaupan Minigolfrata Tuurinjoen rannassa tarjoaa mukavaa vaihtelua shoppailun lomassa. Kyläkaupan minigolfkausi
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.