
Kyläkaupan Tavarapuodin parkkialueet yli kolminkertaistuvat
Seuraavien kahden vuoden aikana tehdään Kyläkaupan historian merkittävimmät uudistukset. Erilaisten laajennusten lisäksi koko Kyläkaupan tulee
Etusivu » Arkistot: lokakuu 2015

Seuraavien kahden vuoden aikana tehdään Kyläkaupan historian merkittävimmät uudistukset. Erilaisten laajennusten lisäksi koko Kyläkaupan tulee

Kyläkaupan ravintolapalvelut ovat saaneet pienen, mutta sitäkin herkullisemman uutuuspisteen. Tavarapuodissa, Peli- ja seikkailumaailman vieressä asiakkaita

Suomen Leipuriliitto ry järjestää Vuoden Leipäkauppa -kilpailun nyt jo kahdennenkymmenennen kerran. Valinta tehdään tällä kerralla hypermarkettien ja

Juhlat tulossa, mutta ei mitään päälle pantavaa? Oman tyylin tai edes sen juuri oikean juhla-asun

Kyläkauppa ja Weiste ovat tehneet menestyksekästä yhteistyötä jo vuosikymmeniä. Yhteistyöllä on toteutettu myös tulevana viikonloppuna

Kyläkaupan Keskustorille on nyt reilun kuukauden verran rakennettu ennennäkemättömän upeaa ja jopa Kyläkaupan mittakaavassa valtavaa

Lumene on ollut suomalaisten naisten suosikkimerkki jo 45 vuoden ajan. Kotimaisten tuotteiden teho perustuu pohjoisen

Värittäminen ei ole enää vain lasten juttu, vaan myös aikuiset ovat hullaantuneet siihen. Maailmalta alkunsa

Uusi vetonaula julkistettiin Ruokapuodin Kauppakadulla. Pienoismallin tekijä Topi Haapanen totesi sunnuntaina julkistustilaisuuden puheenvuorossaan projektin olleen todella

Syksyisten iltojen hämärtyessä huomio kiinnittyy valaisimiin – niin sisällä kuin ulkonakin. Valaisimet ovat aina olleet
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.