
Kyläkaupan Miljoona Koira 2015 – 10 vuotta hyväksi haukuttu
Miljoona Koira on ollut jo yhdeksän vuoden ajan Suomen suurimpien kaikkien rotujen näyttelyiden joukossa yli
Etusivu » Arkistot: helmikuu 2015

Miljoona Koira on ollut jo yhdeksän vuoden ajan Suomen suurimpien kaikkien rotujen näyttelyiden joukossa yli

Kyläkauppa järjestää hiihtolomaviikolla Talvipäivät yhdessä Procter & Gamblen kanssa. Tapahtumaa vietetään Tavarapuodin Keskustorilla perjantaina 27.2.

Tavarapuodin uusimpaan laajennusosaan rakennetaan parhaillaan aivan uutta kokonaisuutta, jonka nimeksi on annettu Kesämaa. Puutarha- ja

Torstaina alkanut uutuus Tuurin Kyläkauppias toi TV5:lle kaikkien aikojen kotimaisten sarjojen katsojaennätyksen. Vesa Keskisen perhearjesta

Vesa Keskinen on tunnettu Aku Ankka -fani. Nyt hänellä on uusi tavoite saada kokoon maailman

Kyläkaupan ajatukset on suunnattu jo kesään, sillä kesätyöpaikat ovat jälleen haussa. Kuten edellisinä vuosina, Kyläkauppa

Kaikki tietävät Vesa Keskisen ja Kyläkaupan, mutta millaista arkea Suomen tunnetuin kyläkauppias elää? TV5:n uusi

Hygieniapassi on todistus elintarvikehygieenisestä osaamisesta. Hygieniapassi tarvitaan, mikä työskennellään esim. kahvilassa, ravintolassa, suurkeittiössä, kioskissa, pikaruokaravintolassa,

Toista kertaa järjestettävät Kyläkaupan Häntäpäivät alkavat perjantaina ja täyttävät Keskustorin jälleen huimilla tarjouksilla. – Nyt

Mini Miljoona Pilkki on Kyläkaupan järjestämä ilmainen kalastuskilpailu kaikille ala-astelaisille. Ilmaisen, henkilökohtaisen osallistumisoikeuden kilpailuun saa
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.