
Kyläkauppa laajentaa yhden kauppakeskuksen verran
Kyläkaupassa vietettiin perjantaina 16.8. Tavarapuodin laajennuksen harjakaisia perinteiseen tapaan musiikin säestyksellä ja lihakeittoa syöden. Vesa
Etusivu » Arkistot: 2013 » Sivu 5

Kyläkaupassa vietettiin perjantaina 16.8. Tavarapuodin laajennuksen harjakaisia perinteiseen tapaan musiikin säestyksellä ja lihakeittoa syöden. Vesa

Viikonloppuna 23. – 24.8.2013 pidetään Hotelli OnnenTähdessä Tähtiartisti-laululeiri. Laululeiri on tarkoitettu kaikille laulamisesta kiinnostuneille aikuisille

Kyläkaupan Miljoona Tivoli oli jälleen menestys. Yli 100 000 kävijää on uusi kävijäennätys. Sää suosi

Tällaiset kävijämäärät vaativat saumatonta yhteistyötä ravintolan keittiö- ja salihenkilökunnan välillä. Asiakasvirta on tällöin aamusta iltaan

Kyläkaupan historian kuukausimyynnin hopeasija saavutettiiin tämän vuoden heinäkuussa. Myynti oli huikeat 21,8 miljoonaa euroa. -Jäimme

Katusählykiertue kiertää kesän aikana läpi Suomen Ivalosta Helsinkiin yli 20 osakilpailun voimin. Tuurin osakilpailu käytiin

Yksi Nuori Tähti -osakilpailuista kilpailtiin Tuurissa heinäkuussa. Osallistujia oli silloin huikeat kolmekymmentä. Kilpailuun voi osallistua

Kyläkauppias Vesa Keskinen sai erikoisen yhteydenoton eräältä rouvalta. Rouvan sukulaismies oli muutama vuosi sitten jäänyt

Suuren suosion saavuttanut Miljoona Kirppis järjestetään Kyläkaupalla ensi lauantaina 3. elokuuta kello 10-18. Jos sinulla

Tänään 31.7.2013, Miljoona Tivolin tämän vuoden viimeisenä päivänä, kaikki Miljoona Tivolin laitteet ovat kaikille ilmaisia.
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.