
Tappara-päivä Kyläkaupalla
Kyläkaupan urheiluosastolla nähdään tulevana lauantaina 9.11. Tapparan edustusjoukkueen kärkikolmikko, kun Jan-Mikael Järvinen, Pekka Jormakka ja
Etusivu » Arkistot: 2013 » Sivu 3

Kyläkaupan urheiluosastolla nähdään tulevana lauantaina 9.11. Tapparan edustusjoukkueen kärkikolmikko, kun Jan-Mikael Järvinen, Pekka Jormakka ja

Huomenna Kyläkaupassa vierailee tämän hetken valovoimaisin tähtiartisti, vasta 15-vuotias Robin. Viime vuonna Frontside Ollie -hitillään

Perjantaina 1.11. Joulumaan Keskustori muuttuu catwalkiksi, kun Kyläkauppa järjestää kaksi hiusmuotinäytöstä (klo 16 ja 18)

Perheen pienempien riemuksi Joulumaahan on tuotu myös Miljoona Tivolista tuttuja tivolilaitteita, jotka ovat lasten vapaassa

G4S:n vartijat pelastivat 69-vuotiaan miehen varmalta kuolemalta defibrillaattorilla. Se on lähinnä elokuvista tuttu ”sähköshokkilaite”, joka

Viime viikonlopun massatapahtumat Tuurissa vetivät väkeä paikalle enemmän kuin osattiin odottaa. Kyläkaupan vastavalmistunut laajennusosa otettiin

Charlies-yhtyeensä myötä vuosituhannen vaihteessa menestykseen noussut Charles Plogman julkaisee uuden albumin perjantaina 18.10. Useita kultalevyjä

Foxilla keväällä 2014 alkavan rojua, rojua -viihdeohjelman asiantuntijoina nähdään taide-asiantuntija Pauliina Laitinen-Laiho, design-kauppias Jouko Rekola

Tulevana lauantaina 12.10. klo 20 Kyläkauppa avaa ovet syksyn sähköisimpään tapahtumaan Tuuri Dance Partyyn. Odotettavissa

Oletko aiemmin ollut Tuurissa? – Kauan sitten, 90-luvun lopulla E-roticin kiertueella olemme käyneet Tuurissa. Valitettavasti
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.