
Kyläkaupan ilmainen Mini Miljoona Pilkki lauantaina
Yli miljoonan sentin palkintomahdollisuudet Palkintomahdollisuuksien yhteisarvo on yli miljoonan – tällä kertaa yli miljoona senttiä.
Etusivu » Arkistot: 2012 » Sivu 13

Yli miljoonan sentin palkintomahdollisuudet Palkintomahdollisuuksien yhteisarvo on yli miljoonan – tällä kertaa yli miljoona senttiä.

Kansainvälistä naistenpäivää on vietetty 8. maaliskuuta 1900-luvun alusta lähtien. Vuonna 1975 Yhdistyneet kansakunnat vahvisti päivän

Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen ja Veljekset Keskisen järjestämän Palveluosaaja-valmennuksen ensimmäiset Palveluosaajat valmistuivat Kyläkaupalla 6.3.2012. Palveluosaajapassin rintaansa sai

Risto Räppääjä on suureen suosioon nousseen suomalaisen lastenkirjasarjan päähenkilö. Sinikka ja Tiina Nopolan kirjoittaman kirjasarjan

Kilpailuun otetaan mukaan 500 ala-astelaista Henkilökohtaisen MMP-osallistumisoikeuden voi noutaa veloituksetta Kyläkaupan Neuvonnasta. Kilpailuun otetaan mukaan

Karaoken SM-esikarsintaiskelmäilta OnnenKivessä Tulevana lauantaina 25.2. klo 13-17 Kyläkaupan OnnenKivi-ravintolan yläkerrassa lauletaan suomalaisia iskelmiä. Ympäri

Kyläkaupalla järjestetään la 17.3. Kyläkaupan Muuttumispäivä – tapahtuma. Tapahtuman aikana esitellään muun muassa muuttumisleikin voittajien

Markat ovat käypää valuuttaa Kyläkaupassa vielä kuusi päivää. Kyläkaupassa markat ovat käyneet maksuvälineinä koko euroajan

Kyläkaupan ilmainen Mini Miljoona Pilkki ala-astelaisille lähestyy Kyläkauppa järjestää Mini Miljoona Pilkin ala-astelaisille lauantaina 10.3.2012

– Olemme erittäin tyytyväisiä avajaisten saavuttamaan huomioarvoon ja tulemme jatkossakin tekemään vastaavanlaista markkinointia tarjoamalla kuluttajille
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.