
Pohjoismaiden upein hotellihuone Tuuriin – Kyläkaupan OnnenSviitti on nyt valmis
Tuurin Kyläkaupan OnnenTähti-hotellin viimeistä sviittiä – OnnenSviittiä – on rakennettu huolella ja harkiten. Hotellin muut
Etusivu » Arkistot: 2006

Tuurin Kyläkaupan OnnenTähti-hotellin viimeistä sviittiä – OnnenSviittiä – on rakennettu huolella ja harkiten. Hotellin muut

Hintataso on menestyksen resepti 500 asukkaan Tuuri on tax free -myyntitilastossa 5. sijalla. Edellä on

Näy ja liiku turvallisesti pimeässä If Vahinkovakuutusyhtiö Oy:n edustajat luovuttivat Veljekset Keskinen Oy:n henkilökunnalle 600

Euroopan suurin pokeriturnaus Tuurin jääkasinossa Miljoona Pokeri tulee nousemaan Euroopan historian mittavimmaksi pokeriturnaukseksi. Palkintojen yhteisarvo

Joulu on saapunut Tuuriin Kyläkaupalla on jälleen Suomen ylivoimaisesti suurin jouluosasto niin pinta-alaltaan kuin valikoimiltaankin.

OnnenTähti on jo nyt kansainvälinen hotelli Kyläkaupan OnnenTähti-hotelli avasi ovensa viime vuoden heinäkuun 13. päivä

HIM saavutti kultalevyn USA:ssa Yhdysvalloissa yli puolen miljoonan kappaleen myynnillä kultalevyn alkukuusta napannut HIM on

Kun työ tehdään erilailla, niin saadaan aikaan erilaisia tuloksia sanoi Kyläkaupan historian esittänyt Tom Lundberg

OnnenKylän oma olut ja siideri valikoimassa Suositut OnnenPekka-olut ja OnnenPerry-siideri tulivat muutaman vuoden tauon jälkeen

Matkailun edistämiskeskuksen vuoden 2005 kävijämäärätutkimuksen mukaan kotimaiset ja ulkomaiset vieraat suosivat pitkälti eri kohteita, vaikka
Etsitkö ylellistä syntymäpäivälahjaa, täydellistä joululahjaa tai haluat vaikkapa muistaa yrityksen henkilökuntaa? Hotelli OnnenTähden lahjakortti on silloin täydellinen valinta. Lahjakortit toimitetaan ilman postituskuluja.