Jo toisen kerran tanssitaan Tuurissa Miljoona Tanssit tapahtuman merkeissä. Tapahtuma sisältää tanssiesityksiä, kilpailuja, kursseja ja tietysti mukavaa yhdessäoloa tanssin merkeissä. Joukolla yritetään rikkoa edellisen vuoden Kyläkaupan ennätystä tanssimalla. Jälleen on paikalle lupautunut tuttuja huippuartisteja, maankuuluja tanssiryhmiä ja ihan tavallisia tanssin harrastajia.
Miljoona Tanssit tapahtuma starttaa aloitustansseilla eli ns. kokoontumistansseilla perjantaina 21.7. OnnenKivi-ravintolassa. Kokoontumistanssit ovat karaoke-tanssit.
SUSEL Lavatanssicup -osakilpailu alkaa heti aamuvarhain lauantaina. Kilpailemaan osakilpailuihin tulee tanssin harrastajia ympäri Suomea ja jopa ulkomailta saakka. Kilpailujärjestelmä sisältää avoimen luokan lisäksi erilaisia ikäsarjoja ja lisäksi ns. Tulokkaat-luokan, jossa voivat kisata ainoastaan aloittelijat.Huikeat Miljoona Tanssit palkinnot jaetaan iltatanssien yhteydessä ja varmasti voittajat näyttävät taitojaan kiitos-tanssilla.
Tanssinopetusta mm. Janne Tulkin ja Maija Astikaisen johdolla

Tähtien kanssa on mahdollisuus tanssia oikeasti Miljoona Tanssit tapahtumassa. Janne Tulkki ja Maija Astikainen opettavat lavatansseja lauantai-iltapäivällä. Janne on nähty muutaman kerran diplomi tanssinopettaja Maijan kanssa valmentamassa ja kurssit ovat olleet huippusuosittuja. Ja mikä vielä parasta se ei maksa mitään. Muidenkin opettajien kursseja päivän aikana pidetään.
Tanssin huippunimiä esiintymässä
Viime vuoden Miljoona Tanssit kilpailussa kaiken mahdollisen voittanut pari Ari Vaskelainen (Kyröskoski) ja Eija Puranen (Ikaalinen) esiintyvät päivän aikana tapahtumassa ja silloin voi ihailla miten helppoa ja hauskaa tanssi voi parhaimmillaan olla.
Paikallista väriä tuovat Tuurin omat lapsitanssijat omalla ohjelmallaan. Myös paikallinen tanssiryhmä Lipparit valloittaa iltatanssien yhteydessä omalla ohjelmallaan.
Kyläkaupan ennätys tanssimalla, joka oli edellisenä vuonna kilometreissä mitattuna matka Tuurista Seinäjoelle, rikotaan joukolla. Jokainen kaupassa kävijä, ohikulkija jne voi kantaa oman kortensa ennätyksen tekemisessä kiertämällä Onnenkenkä-rataa yhden tai useamman kerran suomalaisen lavatanssimusiikin tahtiin omalla vapaalla tyylillään.
Lauantain iltaohjelman tunnelman ja rytmit takaavat orkestereineen suomalaiset tämänhetkiset lavatähdet Janne Tulkki, Antti Huovila ja Eino Grön.
teksti: Pirjo Kainu