Suomen suurin kyläkauppa kasvaa entisestään kevään aikana. Koko alkuvuoden käynnissä olleiden laajennustöiden jälkeen Tavarapuodin myymälätilat laajenevat 1,5-kertaisiksi. Nykyiset Tavarapuodin myymälätilat ilman kassoja ja niiden taustatiloja ovat noin 10 000 m². Uusi laajennusosa tuo 5000 m² lisätilaa.
Suurin syy laajennukseen on asiakkaiden toivomukset väljemmistä tiloista. Toinen syy on toivomukset uusista tuotemerkeistä, muutamista uusista osastoista ja toiminnoista. Esimerkiksi vauvatarvikeosastoa on toivottu lähes yhtä paljon kuin lasten leikkipaikkaa. Uusia tuotemerkkejä on myös toivottu lähes joka osastolle.
Laajennuksen yhteydessä myös osastojen sijaintia muutetaan vastaamaan asiakkaiden toiveita. Muutto tapahtuu asteittain ja kaiken on tarkoitus olla valmiina juhannukseksi. -Muutostyöt ja osastojen järjestyksen vaihtuminen aiheuttavat valitettavasti pientä häiriötä Tavarapuodin puolella, kertoo Vesa Keskinen. -Osa osastoistamme vaihtaa lattiapintojen uusimisen takia paikkaansa parikin kertaa. Myyjämme ovat kuitenkin paikalla asiakkaitamme varten ja auttavat mielellään, mikäli jokin on hukassa. Kysykää vain reippaasti, kehottaa Keskinen. -Muutostöiden aiheuttamaa mahdollista harmia pyrimme lievittämään tarjoamalla tuotteita koko kevään erityisin muuttohinnoin. Kyläkaupassa voi siis tehdä normaaliakin parempia löytöjä muuton aikana, vinkkaa Kyläkauppias.