Miljoona Rockin lavalle nousee 23.7. nuoria tähtiä sekä vanhoja konkareita. Suurimpana nimenä nähdään jäähyväiskiertueellaan oleva, viimeistä kertaa Suomessa nähtävä Scorpions. Vahvaa suomalaista osaamista edustaa Jenni Vartiainen, joka on tämän hetken valovoimaisin kotimainen artisti. Miljooona Rock lavalla nähdään kansainvälisesti menestynyt Negative keulakuvansa Jonne Aaronin johdolla. Kuusi albumia ja lukuisia hittejä julkaissut bändi tarjoaa takuuvarman rock-elämyksen yleisölle.
Negative on Suomesta kotoisin oleva melodista hardrockia soittava bändi. Bändi on perustettu vuonna 1997, laulaja Jonne Aaronin ollessa 14-vuotias. Negative on ottanut vaikutteita mm. Hanoi Rocksista, Nirvanasta ja Guns ’n’ Rosesta. Heillä on oma monipuolinen ja ainutlaatuinen soundi. Jonne Aaron on lisäksi ollut mm. tuottamassa veljensä Villen Flinch -bändin musiikkia. Flinch nähdään niin ikään heinäkuussa Miljoona Rockissa.
Negative on noussut kovalla työllä suomalaisen ja kansainvälisen rock-yleisön tietoisuuteen ja vakiinnuttanut asemansa keikkalavojen suosikkina. Negative on kiertänyt pitkin maailmaa, pääasiassa Euroopassa ja Aasiassa. Näin he ovat saaneet koottua laajan ja fanaattisen fanikunnan. MTV Awardseissa vuonna 2007 Negative voitti paras suomalainen bändi -pystin. Tällä hetkellä Negative on matkalla valloittamaan uusia paikkoja, kuten Amerikkaa. Viimeisin albumi ”Neon” äänitettiin Los Angelesissa Jimmy Westerlundin ja Grammy-voittaja Warren Rikerin (Santana, Korn, Michael Jackson, jne) kanssa. Lopputuloksena tuli albumi, joka on yhdistelmä eurooppalaista ja amerikkalaista rocksoundia.
Miljoona Rock –lippuja voi ostaa ennakkoon Kyläkaupan Neuvonnassa ja netistä www.tuuri.fi. Miljoona Rockin lipun hinta on 17.7. saakka vain 50 euroa. Miljoona Rock -lipulla sisäänpääsy myös Mini Miljoona Rockiin.