Ykköset!-jakelualueen ala-astelaisille Eliittikisa-lippu
Kyläkauppa lahjoittaa kaikille Ykköset!-lehden jakelualueen ala-astelaisille pääsylipun Kuortaneen Eliittikisoihin. Eliittikisa-lipun lisäksi jokainen ala-astelainen saa kupongin, jolla voi käydä herkuttelemassa juustohampurilaisen tai pehmiksen Kyläkaupassa. Pääsyliput on postitettu Ykköset!-lehden jakelualueen kouluihin toimitettaviksi oppilaille.

Miesten keihäänheitosta muodostuu kisojen päälaji , kun Tero Pitkämäki ja Andreas Thorkildsen kohtaavat Kuortaneella.
KUORTANEEN ELIITTIKISAT 25.6.2011 klo 14.00.
Kuortaneen Eliittikisat ovat olleet jo parikymmentä vuotta vakiintunut osa suomalaista huippuyleisurheilua. Ensimmäiset Kuortaneen Eliittikisat pidettiin vuonna 1991. Kuortaneen ”oma” kisapäivä on perinteisesti ollut juhannuksena mutta kansainvälinen kisakalenteri on pakottanut aina silloin tällöin muuttamaan ajankohtaa. Tänä vuonna Eliittikisat ovat jälleen Juhannuksena – kisapäivä on lauantai 25.6. Kuortaneen kisa on toinen Urheiluliiton alaisen viiden Vattenfall-eliittikisan sarjassa. Tampere avaa kisasarjan 12.6. Viime vuonna kisat olivat myös Juhannuksena ja kisat onnistuivat loistavasti. Kisoja seurasi paikanpäällä yli 5000 silmäparia ja tulostaso oli erittäin hyvä. Miesten keihäässä Tero Pitkämäki ja Andreas Thorkildlsen ottivat yhteen ja voiton korjasi sillä kertaa Norjan vaalea viikinki yli 88 metrin kiskaisulla.
Yritysyhteistyökumppanit ovat äärettömän tärkeä osa onnistuneita kisoja. Siksi voimme ilolla todeta, että yhteistyö Veljekset Keskisen kanssa on jälleen käynnistynyt vuoden tauon jälkeen.
Kuortaneen kisan rakentamisen lähtökohtana on aina ollut tarjota kotimaan huipuille sopivan kovaa kansainvälistä vastusta. Järjestäjillä on sellainen tuntuma, että kisoista on onnistuttu tekemään yleisöä miellyttäviä tapahtumia – ainakin runsaslukuisesta paikalle tulleesta väkimäärästä päätellen, samoin hyvistä televisiolähetyksen katsojaluvuista. Totta kai vuodet ovat aina jonkin verran erilaisia. Joskus on ollut säätiedoissa luvassa vaikkapa kahdeksan astetta ja korkeita mustanpuhuvia sademillimetritolppia ennustekartassa. Silloin ei ole ollut pääsylippujen kesken loppumisen vaaraa.
Mutta on niitä sellaisiakin muistoja, että tunti ennen kisan alkua on lippuluukuilla ollut parin sadan metrin pituinen neljä rinnan etenevä jono niin kuin kävi viime vuonna. Silloin kisajärjestäjillä on ollut mukava onnistumisen tunne. Ja kun kentällä on sitten syntynyt tiukkoja taisteluita ja huipputuloksia, ovat katsojat poistuneet tyytyväisen näköisinä hymyssä suin. Tällaiseen pyritään tänäkin vuonna! Miesten keihäässä nähdään viimevuotiseen tapaan titaanien taistelu, sillä kovat kilpakumppanit Pitkämäki ja Thorkildsen kohtaavat Kuortaneella myös tulevana Juhannuksena. Muita kisojen päälajeja tulevat olemaan miesten 200 m, 3000 m:n estejuoksu, pituus, moukari ja naisten 100 m aj. ja seiväshyppy. Myös aurinkoa ja lämmintä on tilattu!
Kuortaneen kisojen ohjelmassa on yhteensä 17 lajia, joissa kaikissa kisoissa on samat ns. eliittilajit. Näissä lajeissa kisataan koko sarjan palkintorahoista ja lisäksi jokaisella kisajärjestäjällä on muutamia sarjan ulkopuolisia omia lajeja. Sarjan säännöt ovat tällaiset:
Vattenfall Eliittikisojen 2011 kokonaiskilpailu ja lajikohtaiset kilpailut suoritetaan seuraavissa lajeissa:
Miehet (5 lajia)
- 100 m / 200 m (3/2 kertaa)
- 3000 m estejuoksu
- pituus
- moukari
- keihäs
Naiset (2 lajia)
- 800 m/1500 m (2/3 kertaa)
- 100 m aitajuoksu
Lisäksi Kuortaneen Eliittikisojen omina lajeina ovat: miesten 800 m, 110 m aj., 3-loikka ja kuula sekä naisten 200 m, 30000 m, 4000 m aj., korkeus, seiväs ja moukari.