Suomen laajin kalastusvalikoima

Kyläkaupan kautta kalalle

Kyläkaupan Kalastusosastolla ollaan tänä vuonna valmistauduttu kalastuskauteen  erityisellä asiantuntemuksella. Tuotetietoisten asiakkaiden palvelemiseksi on osaston tarjonta hiottu huippuunsa niin merkkien kuin hintatason puolesta. Valikoimasta löytyy lähes 20000 kalastukseen liittyvää tuotetta. Tarjolla on myös kattava valikoima Kyläkaupan oman tuonnin tuotteita uskomattomin Kyläkaupan hinnoin!

Tärppejä kesäperjantaille

Kesäperjantait ovat kalastuksen juhlaa Tuurin kyläkaupalla heinäkuun loppuun asti. Kalastus -osastolla vierailee joka perjantai koko kesän ajan Suomen suosituimpien kalastusvälineiden edustajat ja maahantuojien ammattilaiset klo 12-19. Paikalla kesäperjantaisin ovat muun muassa Rapala Shop:n, Kuusamon Uistimen, OPM:n ja ABU:n esittelijät. Tarjoustuotteiden lisäksi luvassa on neuvoja ja vinkkejä, sekä tietenkin uutuustuotteita, kuten uistimia, keloja, vapoja, uisteluvälineitä vaativallekin harrastajille sekä välineet jigi-kalastuksen ystäville. Lisäksi esittelyssä on esimerkiksi sähköperämoottoreita. Tuotteita esittelemässä ja vinkkejä, sekä neuvoja antamassa ovat ammattilaiset kuten Kalle Paavola, joka valittiin vuoden 2011 Kalastusoppaaksi. Tarkemmat tiedot esittelijöistä löytyvät aina kuluvan viikon Kyläkaupan mainoksesta.

Kalastusliite täynnä houkuttelevia tarjouksia

Viikolla 21 Ykköset! –lehden välissä ilmestyy Kyläkaupan kalastusliite. Liite on täynnä mitä houkuttelevimpia tarjouksia kaikille kesäkalastuksen ystäville mökkikalastajista vaativiin harrastajiin. Liitteestä löytyy niin uistimet, vavat, kelat kuin kaikki kalastukseen tarvittavat välineet perämoottoreista erilaisiin apuvälineisiin. Liitteen kaikki tarjoukset ovat voimassa kesäkuun loppuun tai niin kauan kun tavaraa riittää.

Facebook
Twitter
WhatsApp