Tuurin OnnenSillasta on muodostumassa rakkauden silta

Tuurin OnnenSillasta on tulossa rakkauden silta. Siihen on salaperäisesti ilmestynyt lukkoja, joissa on rakastuneiden nimet.

Sillan kaiteisiin kiinnitetyt lukot symbolisoivat sitoutuneita rakkaussuhteita. Ikuisesti toisiinsa sitoutuvat parit kiinnittävät nimillään varustettuja lukkoja siltojen kaiteisiin myös muualla maailmassa. Rakastavaisten kuuluisia lukkosiltoja on mm. Italian Firenzessä ja Roomassa, Lontoossa, Riiassa, Sevillassa ja Moskovassa. Nyt siis myös Suomessa – Tuurissa. Tradition alkuperä on hämärän peitossa, mutta sen leviämiseen ovat vaikuttaneet ainakin romanttiset kirjat ja elokuvat. Huhutaan, että alunperin lukkosepät levittivät tapaa kaupunkeihinsa.

– On hienoa, että Tuurin OnnenSilta oli huomioitu romanttisena paikkana. Kaunis kaarisilta kauniin joen yllä sopiikin tähän tarkoitukseen hyvin. Kyläkauppa ja Nahkapaikka rakennuttivat sillan yhteistyössä viime vuonna yhdistämään parkkialueita, Vesa Keskinen kertoo.

Facebook
Twitter
WhatsApp