Pikkuusen häjymmät pirot oli Etelä-Pohjanmaan maakuntajuhla, joka järjestettiin Senaatintorilla 7.–9.6.2012. Tapahtumassa esiteltiin mm. maakunnan osaamista sekä matkailu ja tapahtumatarjontaa. Projektipäällikkö Pekko Hokkasen mukaan tapahtuman kävijätavoite saavutettiin ja yhteensä Piroissa arvioidaan käyneen kolmen päivän aikana noin 200 000 ihmistä.
Juhlat olivat osa Helsinki-viikkoa. Toritapahtumassa kävijöille tarjottiin mahdollisuus kokea kaikilla aisteilla aito Etelä-Pohjanmaa. Tarjolla oli ruokaa, kädentöitä ja kulttuuria – perinteisestä poikkeavaa oheisohjelmaa unohtamatta.
Paikalla oli myös Kyläkauppa mukanaan yli kuusimetrinen pienoismalli OnnenKengästä, joka herätti paljon ihastusta torilla käyneiden pääkaupunkiseutulaisten ja turistien keskuudessa. Joka päivä tapahtuman päälavalla pyöräytettiin myös Kyläkaupan OnnenPyörää. Palkintoina oli mm. lippuja Kyläkaupan Miljoona Rockiin.
Kyläkaupan lisäksi myös Powerpark, Ähtärin Eläinpuisto ja Kuortaneen Urheiluopisto kiinnostivat asiakkaita ja moni kertoikin aikovansa tehdä kesällä lomakierroksen Etelä-Pohjanmaalla käyden näissä kaikissa kohteissa.