Viime lauantaina Kyläkaupan pihalla kiiltävät autot komeilivat kilpaa, kun jo kymmenes Miljoona Tuning –tapahtuma järjestettiin. Aurinkoinen sää houkutteli näyttelyautojen lisäksi paikalle ennätysmäärän yleisöä. Autoharrastajien lisäksi tapahtuma houkutteli paikalle valtavan määrän kesälomalaisia. Vaikka autoista ja niiden tekniikasta ei välttämättä mitään ymmärtänytkään niin nähtävää ja kuultavaa riitti koko perheelle. Tapahtumassa esiintyi rap-artisti Kid1 sekä sporttiset Axe-tytöt. Tapahtuman juonsi malli-juontaja Sini Tarkkinen mukanaan tervettä naisihannetta edustavat pin-up tytöt. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin lisäksi MaxBoom -äänenpaineosakilpailu.
Tiukka kilpailu tuhansien eurojen palkinnoista
Miljoona Tuning -näyttelyssä nähtiin yli 50 rakkaudella ja taidolla tuunattua näyttelyautoa. Tunnusomaista autoille oli lähes poikkeuksetta erilaiset spoilerit, erikoissisustukset, näyttävät hifilaitteet, kori- ja alustamuutokset, värikkäät maalaukset ja tekniikan virittäminen. Kilpailu oli kärjen osalta tiukka ja nelihenkinen tuomaristo joutuikin kovan paikan eteen arvostellessaan tarkasti tekniikkaa, korimuutoksia, sisustaa ja viimeistelyä. Tuomaristossa oli tänä vuonna Kyläkaupalta Aki Vierunketo, Tuukka Erkkilä Tuning.fi – lehdestä, Jape Tiitinen GTi-Magazine –lehdestä ja Miikka Hakola Nissan Finlandilta.

Tuomaristo valitsi neuvottelujen päätteeksi voittajaksi helsinkiläisen Harri Saaren auton Dodge Challengerin. Voitostaan Harri sai lahjaksi tuotepalkintojen lisäksi 1000 euron lahjakortin Kyläkauppaan. Toiseksi sijoittui Sami Valli Hyllykalliolta autolla Ford Fiesta Sportvan. Sami sai mukaansa 500 euron lahjakortin Kyläkauppaan. Kolmanneksi ylsi Lasse Aunala Jyväskylästä autonaan VW Jetta V. Lasse sai mukaansa 250 euron lahjakortin Kyläkauppaan. Neljänneksi sijoittui Matti Kauppila, Ilvesjoelta, Toyota Supralla sekä viidenneksi Joni Juvonen Helsingistä Ford Mustangilla. Kaikki sijoittuneet palkittiin lisäksi Turtle Waxin ja Axen tuotepalkinnoilla.

Yleisö sai osallistua myös arvosteluun äänestämällä oman suosikkinsa. Tiukassa kilpailussa Yleisön suosikiksi nousi Esa Repo Lahdesta autolla Opel Kadett E.