Häätapahtuma lauantaina

Kyläkauppa järjestää tulevana lauantaina 23.2. häätapahtuman, jossa on mahdollista hankkia  vinkkien ja neuvojen lisäksi myös  hääkoristeita ja tykötarpeita häiden järjestämiseen. Kyläkaupan Tavarapuodin talousosastolle on rakennettu hääosasto, joka on pullollaan toinen toistaan kauniimpia koristeita juhlapaikan, pöytien ja auton koristeluun sekä tarvikkeita kutsu-, kiitos- ja paikkakorttien tekoon. Myynnissä on myös välineitä kukka-asetelmien ja -koristeiden tekoon. Lisäksi tapahtuma-alueelta löytyy paljon muita vinkkejä häiden koristeluihin sekä askarteluun.

Alan asiantuntijat asiakkaiden apuna

Tapahtumassa alan asiantuntijat kertovat omat vinkkinsä ja neuvonsa häitä suunnitteleville. Paikalla on muun muassa floristimestari ja Oasis-sienten maahantuojan edustaja Miia Hakala antamassa neuvoja hääkukkien ja kukista valmistettavien koristeiden tekoon. Miian neuvoja voi kysellä  kello 10-16. Tulevia morsiamia avustamassa on häämeikkien asiantuntija, Miss Suomeksi vuonna 2000 valittu Suvi Tiilikainen. Suvi auttaa morsiamia suunnittelemaan häämeikin sekä opastaa kuinka sen voi tehdä myös itse. Suvin voi tavata tapahtuma-alueella kello 12-18 ja hääkampauksen suunnitteluapua  antaa Schwarzkopfin kouluttaja Tiina Kiiski kello 10-16.
Tapahtuma-alueella vierailevat myös ihastuttavat morsiustytöt, jotka ilahduttavat asiakkaita pienellä yllätyksellä. Alueella on myös Kyläkaupan pukeutumisneuvoja kertomassa pukeutumisosastolla myynnissä olevista morsiuslasten vaatteista ja hääasusteista, koruista ja hääpukeutumisesta.

Persoonalliset häät on helppo toteuttaa itse

Nykyään häistä halutaan yhä persoonallisempia ja niitä vietetään erilaisia teemoja käyttäen. Teema voidaan valita esimerkiksi hääparin harrastuksiin liittyen tai se voi olla myös jokin väri, joka näkyy koristeissa ja asuissa. Häitä järjestettäessä hyvä suunnittelu on kaiken perusta – sillä voi säästää suuria summia. Kyläkauppa tarjoaa asiakkailleen niin ideoita kuin ammattilaisten vinkkejäkin häiden suunnitteluun ja koristeluihin. Hyvillä neuvoilla ja välineillä persoonalliset ja loistokkaat häät on helppo toteuttaa alusta pitäen myös itse.

Facebook
Twitter
WhatsApp