Kaikkien tuntema Hevisaurus esiintyy Mini Miljoona Rockissa sunnuntaina 13.10. alkaen klo 13. Kyläkauppa antaa kaikille Miljoona Tivolin sisäänpääsyn lunastaneille yllätyslahjana Mini Miljoona Rock -sisäänpääsylipun alle 15-vuotiaille.
Mini Miljoona Rock järjestetään jälleen. Päivä on sunnuntai 13.10. ja aika klo 12. Esiintyjänä kaikkien tuntema Hevisaurus. Kyläkauppa antaa kaikille Miljoona Tivolin sisäänpääsyn lunastaneille yllätyslahjana Mini Miljoona Rock -sisäänpääsylipun alle 15-vuotiaille. Tapahtuma järjestetään Kyläkaupan uudessa laajennusosassa eli tapahtuman onnistuminen sään osalta on taattu. Lipun hinta Mini Miljoona Rockiin on vain 5 euroa.
Vuonna 2009 perustettu Hevisaurus on lapsille suunnattu heavy metal -yhtye, jolle on tyypillistä dinosaurusaiheiset esiintymispuvut. Hevisauruksen viides albumi, Kadonneen lohikäärmeen arvoitus julkaistiin syyskuussa 2012. Yhtyeessä vaikuttavat jurametallisaurukset Herra Hevisaurus – laulu, Milli Pilli – kosketinsoittimet, Komppi Momppi – rummut, Riffi Raffi – kitara, Muffi Puffi – basso.
Hevisauruksen tarina
Legendan mukaan valtavan metronomin aiheuttamasta liitukauden joukkosukupuutosta selvisi viisi Velhojen vuoren uumeniin jäänyttä jättimäistä metallista dinosauruksen munaa. Vuonna 2009 samalle vuorelle kokoontui noitien piiri. Sen keskelle osui salama, joka muutti maan tuhkaksi paljastaen munat. Noitien aloittaman loitsimisen vaikutuksesta munat räjähtivät auki, ja niistä kuoriutui viisi ennennäkemätöntä jurametallisaurusta, jotka muodostivat Hevisaurus-yhtyeen.