Kyläkaupassa vietettiin perjantaina 16.8. Tavarapuodin laajennuksen harjakaisia perinteiseen tapaan musiikin säestyksellä ja lihakeittoa syöden. Vesa Keskinen esitti kiitoksensa kaikille hankkeessa mukana oleville aikataulussa pysymisestä, hyvästä työn laadusta ja hyvästä yhteistyöstä. Hankkeessa on jälleen nähtävissä jo perinteeksi tullutta urakoitsijoiden hyvää keskinäistä yhteistoimintaa, kehui Keskinen.
Maailman suurin Joulumaa
Veljekset Keskisen varatoimitusjohtaja Jari Perälä kertoi puheessaan rakennushankkeen ideoinnin alkaneen 2011. Alkuperäinen tavoite oli päästä rakentamaan jo kesällä 2012. Koska taloudellinen tilanne ja näkymät maailmalla ja Suomessa olivat hyvin epävakaat, rakentamispäätöstä siirrettiin eteenpäin. Kyläkauppa on lähes 40-vuotisen historiansa aikana onnistunut hyödyntämään laskusuhdanteet ja lamat erinomaisesti. Asiakkaat ovat aina palkinneet rohkeat kehitysaskeleet vaikeissakin suhdannetilanteissa.
Asiantuntijoiden ennusteensa suhdanteiden yhä huonontuvan päätimme tammikuussa 2013 pitkän harkinnan jälkeen käynnistää rakennushankkeemme yleistä yhteiskunnallista pessimismiä uhmaten ja vastavirtaan uiden.Rakennushanke on edennyt aikataulusta edellä ja pääsemme aloittamaan toiminnat 11.10.jälkeen Tuuri Dance -tapahtumalla ja maailman suurimman Joulumaan rakentamisella. Laajennuksen valmistuttua voimme tarjota entistä elämyksellisemmän ja viihtyisämmän Kyläkaupan.
Pääurakoitsija Veljekset Onnela Oy:n toimitusjohtaja Janne Onnela lausui kiitokset rakennuttajan suuntaan ja kertoi yhteistyön rakennuttajan ja muiden hankkeessa olleiden kanssa sujuneen saumattomasti. Erityiskiitoksen hän antoi sekä omille, että aliurakoitsijoiden rakennusmiehille.
Vetovoima vahvistuu
Yritysasiantuntija Juhani Ketola kiitti Alavuden kaupungin puolesta merkittävästä rakennusinvestoinnista ja halusta kehittää Tuuria entistäkin vetovoimaisemmaksi. Alavuden kaupunki tekee parhaansa, että Tuurissa olisi yrityksille hyvät puitteet toimia, jatkoi Ketola.
Tämä rakennushanke on tiettävästi suurin rakennushanke Kuusiokunnissa tällä hetkellä. Hanke työllistää merkittävän määrän henkilöitä urakoitsijan, suunnittelijoiden, ja aliurakoitsijoiden palveluksessa.Tämä hanke vahvistaa entisestäänkin Veljekset Keskisen kaupallista vetovoimaa. Rakennushankkeen koosta saa hyvän käsityksen siitä, että Kauppakeskuksen määritelmän mukaan Kauppakeskus sisältää liiketilaa vähintään 5000 m² -hiukan liioitellen voidaan siis todeta että Keskinen laajentaa nyt yhden kauppakeskuksen verran.
Vahva usko tulevaisuuteen
Miljoona Tivoli ja useat muut Veljekset Keskisen aktiviteetit sekä suosittu Tuuri tv-ohjelma ovat vetäneet hyvin väkeä Tuuriin. Viime vuonna Kuusiokuntien seutukunta oli ainoa seutukunta Etelä-Pohjanmaalla, jossa majoitusliikkeiden yöpymisvuorokausien määrä kasvoi. Kehitys on jatkunut samansuuntaisena tänä vuonna, kehui Ketola.
Tuurin kauppakylä onkin ainutlaatuinen kaupan alan keskittymä Suomessa. Se kerää asiakkaita erittäin laajalta alueelta. Tuuri on ympäröiville asukkaille ikään kuin keskuskaupunki. Tuurin kilpailukeinoja ovat halvat hinnat, hyvät valikoimat, ystävällinen palvelu sekä kauppakylän viihtyisä tunnelma, tapahtumat ja elämykset. Tuurissa uskotaan tulevaisuuteen ja halutaan kehittää kauppakylää edelleen. Veljekset Keskinen Oy on uuden Alavuden suurin yksityinen työnantaja. Keskinen on myös erittäin suuri kesä- ja kausityöpaikkojen tarjoaja.