Kyläkaupan Hotelli OnnenTähden auditoriossa vietettiin 13.9.2013 iloista juhlapäivää, kun kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon johtavan koulutuksen suorittaneet henkilöt saivat todistuksensa. Koulutus aloitettiin syyskuussa 2011. Siihen osallistui ja tutkinnon hyväksyttävästi suoritti 22 Kyläkaupan esimiestä.
Koulutus on toteutettu oppisopimuskoulutuksena SEDU-oppisopimusyksikön resursoimana ja sen on toteuttanut MIF-koulutusorganisaation Jyväskylän yksikkö. Koulutuksen aikana jokainen tutkinnon hyväksytysti suorittanut on suunnitellut, dokumentoinut ja toteuttanut käytännössä omasta työarjestaan haastavan ja Kyläkaupalle tärkeän projektityön.
Kyläkaupan koulutuspäällikkö Esko Hietakangas on tyytyväinen, että organisaatiosta löytyi näin suuri määrä esimiehiä, jotka laittoivat itsensä likoon ja suorittivat koulutuksen. -Tutkinnon suorittaminen on antanut monenlaisia valmiuksia selviytymiseen vaativassa työssä, sanoo Hietakangas. Hän pitää merkittävänä hyötynä myös sitä, että esimiehet ovat oppineet tuntemaan muita esimiesasemassa olevia työntekijöitä paremmin ja yrityksen sisäinen toimivuus on parantunut.
Päätösjuhlassa opiskelijoiden puolesta puhui tutkinnon suorittanut Sari Koivisto. Hän kertoi puheessaan kahden vuoden kuluneen kuin siivillä. -Näistä kahdesta vuodesta itselle jäi paljon uusia ideoita ja toimintamalleja, uusia päivityksiä normiarkeen, hän lisää. Sari Koivisto kiitti omasta ja muiden opiskelijoiden puolesta oppisopimustoimistoa, MIF:iä ja Kyläkauppaa, jotka mahdollistivat opintojen suorittamisen työn ohella.
Lisäksi Niina Hietanen esitti päätösjuhlassa MIF:n puheenvuoron, Kyläkaupan puolesta puhui Jari Pitkänen ja Seinäjoen oppisopimustoimiston puolesta Anne Laitala.
Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinnon suorittivat Päivi Anttila, Marika Arkko, Marja Arosarka, Markku Autio, Matias Hautala, Arja Jauhiainen, Sari Koivisto, Liisa Kontoniemi, Janne Lampi, Minna Mustapää, Sari Mäkelä, Aki Peltoniemi, Anne Perälä, Jari Perälä, Marko Puumala, Marika Ronkainen, Anne-Maria Saarinen, Sami Sarvikas, Jaana Takala, Jouni Ukkonen, Tuomo Valkama ja Aki Vierunketo.