Kyläkaupan Keskustorilla vietetään viikonloppuna Koti-tapahtumaa. Perjantaina on KOTI-rakennuskilpailu, jossa isoista Orthex-laatikoista tulee rakentaa mahdollisimman näyttävä koti. Kilpailuun ilmoittautuminen Keskustorilla perjantaina kello 12. Rakennusryhmään voi kuulua 2-3 henkilöä ja kilpailuaika on kello 12.30-14. Voittajat julkistetaan kello 14.
Lisäksi kisaillaan leikkimielisissä Orthex-laatikkoleikeissä perjantaina kello 11-17 ja lauantaina kello 10-16. Kaikki kilpailijat palkitaan.
Rohkeita päätöksiä
Pienestä yhden miehen yrityksestä on kasvanut vuosien saatossa Pohjoismaiden johtava kodin käyttötavaroiden valmistaja Orthex Group. Yrityksen tavoite on silti aivan sama kuin 60 vuotta sitten: tuoda ihmisten arkeen oivalluksia – tehdä siitä helpompaa ja mukavampaa.
Orthexin tarinan juuret ovat 1950-luvun Lohjalla Immulan kylässä, jossa parikymppinen Aulis Kallonen pohti oman elämänsä suuntaa. Hän kysyi tuolloin neuvoa paikalliselta kansakoulunopettajalta, joka totesi, että ”muovissa on tulevaisuus”. Kallonen kävikin Ruotsissa opiskelemassa alaa, perusti oman toiminimen ja aloitti tuotannon kotitalonsa kellarissa.
Orthex-nimellä yritys on toiminut vuodesta 1956 lähtien. Ensimmäisinä tuotteina valmistettiin kampoja ja miesten paitoihin ”klemmareita”, jotka pitivät ne siististi paketissa. Muita tuotteita tuolloin olivat pyykkipojat, käsipeilit ja munakupit.
– Isä oli kauhean rohkea lähtemään uusille urille ja ottamaan riskejä, esimerkiksi 1960-luvun puolivälissä hän osti Pohjoismaiden suurimman muovikoneen. Isä muisteli, että 1960-luvulla muovituotteilla oli niin kova kysyntä, että asiakkaiden kuorma-autot odottivat aamuisin jonossa saadakseen pesuvateja ja ämpäreitä, kertoo perustajan poika ja Orthexin entinen toimitusjohtaja, teollisuusneuvos Kari Kallonen.
Mukana useiden sukupolvien arjessa
Orthexin pakastusrasiat ovat kodeissa tuttuja jo sukupolvien takaa. Nykyään niitä myydään vuosittain yli 4 miljoonaa kappaletta.
– 1970-luvulla kotipakastimet ja marjojen säilöntä yleistyivät. Orthex valmisti tuolloin Jääkarhu-nimellä eri kokoisia pakasterasioita. Meillä satsattiin siihen, että kannet olivat aina yhteensopivia rasian koosta riippumatta.
– 1990-luvulla pakasterasioita uudistettiin pyöreäkulmaisiksi. Tämä pohjautui uuteen tutkimustietoon siitä, että pyöreäkulmainen tuote pakastuu nopeammin ja tasaisemmin kuin teräväkulmainen. Näin syntyi Jäänalle. Ihmiset kokivat sen niin hyvänä tuotteena, että Jäänallelle kirjoitettiin jopa runoja, Kallonen muistelee.
Nykyään Jäänalle tunnetaan yksinkertaisesti nimellä Orthex-pakastusrasia.
Maailman markkinoille
Tultaessa 2010-luvulle Orthex oli kasvanut jo niin merkittäväksi toimijaksi, että yrityksen toimintaa haluttiin laajentaa kunnolla muihinkin Pohjoismaihin. Tämä toteutettiin ostamalla kaksi yritystä Ruotsista, keittiötuotteiden valmistaja Sveico ja muovituotteiden valmistaja Hammarplast.
Näistä kaupoista syntynyt Orthex Group on Pohjoismaiden suurin kodin käyttötavaroiden valmistaja, joka myy tuotteitaan Pohjoismaiden lisäksi myös yli viidessäkymmenessä muussa maassa. Koko konsernin suurin tuoteryhmä on muoviset säilytyslaatikot, joita myydään sekä Orthex että SmartStore brandien alla.
Kaksikymmentä vuotta sitten kehitetty SmartStore on maailman johtava säilytysratkaisu. SmartStore tarjoaa laajan valikoiman eri kokoja ja kaikilla tuotteilla on ainutlaatuinen kymmenen vuoden takuu. Lisäksi elintarvikekelpoiset tuotteet kestävät lämpötilan vaihteluja aina miinus neljästäkymmenestä asteesta plus sataankahteenkymmeneen asteeseen. Ainutlaatuisuutensa vuoksi SmartStore laatikoita löytyy ympäri maailmaa mitä monituisimmissa käyttötarkoituksissa.
Kansainvälinen suomalainen
Vajaassa kuudessakymmenessä vuodessa Orthex on kasvanut pienestä firmasta merkittäväksi kansainväliseksi toimijaksi, joka tekee kuluttajille toimivia, kestäviä ja hyvin muotoiltuja tuotteita. Suuren osa tuotteista suunnittelee suomalainen Pentagon Design.
Orthexin pääkonttori ja yksi merkittävistä tuotantolaitoksista sijaitsevat Suomessa. Yhä samalla paikalla seisovassa Lohjan tehtaassa valmistuvat kodinhoito-, lasten-, talvi- ja puutarhatuotteet. Konserni toimii suomalaisilla periaatteilla.
Kotimaisuus ja vuorovaikutus kuluttajien kanssa ovat aina olleet Orthexin menestystekijöitä. Tuotteet on suunniteltu suomalaisista lähtökohdista käsin, josta hyvänä esimerkkinä ovat pulkat ja lumilapiot.
Paikallinen kansakoulunopettaja todella tiesi, mistä puhui. www.orthexgroup.fi