Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiiri on kokenut hallintonsa osalta muutoksia tänä vuonna. Aikaisemmin piirin hallitukseen kuului 30 jäsentä, yksi jokaisesta yhdistyksestä. Sääntömuutoksen ansiosta hallintoa voitiin merkittävästi keventää. Sääntömuutos tuli voimaan juuri ennen kevään vuosikokousta. Piiri valitsi nyt uuden hallituksensa siten, että kuudelta alueelta on aina yksi hallituksen jäsen kultakin. Alueet ovat: Seinäjoen alue, Härmänmaa, Suupohja, Suomenselkä, Kyrönmaa ja Järviseutu. Lisäksi valittiin kaksi naista piirihallitukseen. Toinen heistä on Seinäjoen alueelta ja toinen Suupohjasta. Näin hallitukseen kuuluu kahdeksan jäsentä ja puheenjohtaja.
Naistoimikunta Sotaveteraanipiirin siipien suojaan
Vuonna 2013-2014 tuli ajankohtaiseksi lopettaa valtakunnallinen Sotaveteraaniliiton Naisjärjestö. Näin piirin Naistoimikunta, joka koostui myös jokaisen yhdistyksen jäsenistä, menetti kattojärjestönsä ja jäi hiukan tuuliajolle. Sotaveteraanipiiri otti Naistoimikunnan siipiensä suojaan ja se toimii nyt Etelä-Pohjanmaan piirin Naistyöryhmän nimellä.
Kahdenkymmenenviiden naisen toimikunta muutettiin alueittain valittavaksi Naistyöryhmäksi piirihallituksen tapaan ja sen toimikausi alkaa vuoden 2015 alusta, mutta jo nyt se toimii aktiivisesti. Naistyöryhmän koko on kuusi jäsentä ja puheenjohtaja. Naistyöryhmä ei siis ole rekisteröitynyt vaan se toimii piirin hallituksen ohessa itsenäisesti. Muutokset saattavat kuulostaa monimutkaisilta, mutta ne olivat todella tarpeellisia, sillä isot – hallitus ja toimikunta – tulivat kalliiksi ja ne olivat kankeita kääntyilemään nykymaailman vaatimusten mukaisesti.
Ei juurikaan omaisuutta – lahjoituksia tarvitaan
Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirillä ei ole omaisuutta, lukuun ottamatta toimistohuoneistoa Seinäjoella Vapaudentien varrella. Ihmisten, sotaveteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä auttamiseen tarvittavat rahat tulevat suuren työn kautta. Lahjoituksia piiri saa todella harvoin eivätkä ne ole suuria.
Joka vuosi tehty keräys tuottaa jonkin verran ja se jaetaan aina heti vuodenvaihteen jälkeen niille yhdistyksille, joiden keskuudessa se on kerättykin. Yhtään euroa ei mene maakunnan ulkopuolelle.
Viimeinen joululehti
Sotaveteraanin joululehti on tuottanut yli 40 vuoden ajan varoja, joilla on voitu auttaa myös naisia. Tänä vuonna tuo lehti ilmestyy viimeisen kerran. Herääkin kysymys, millä korvataan nuo varat, jotka joululehti on tuottanut?
Valtion budjetissaan määräämät varat eivät missään tilanteessa ole Sotaveteraanipiirien hallinnassa. Ne tulevat Seinäjoen tapauksessa suoraan kaupungille, joka ne jakaa terveydenhuollon kautta sotaveteraaneille ja lotille kuntoutukseen. Sotaveteraanipiiri ei tiedä onko kaikki varat jaettu ja kenelle ne on jaettu. Joskus varoja jää käyttämättä ja silloin ne pitää palauttaa valtion kassaan takaisin. Sotaveteraanipiiriä ihmetyttää todella kovasti, miksi varoja jää palautettavaksi, kun vain 50 prosenttia veteraaneista onnistuu saamaan kuntoutusta. Niin kävi viimeksi muun muassa Seinäjoella. Sotaveteraanipiiri ei valitettavasti voi vaikuttaa tähän asiaan, vaikka niin monesti luullaankin. Veteraanit luonnollisesti itse toki tietävät asioiden oikean laidan, mutta nöyrästi tyytyvät kohtaloonsa.
Sotaveteraanin leskien ja puolisoiden asema huolestuttaa
Naiset eivät saa valtion varoista mitään, jos eivät ole lottia – tammenlehvänaisia. Joskus sotaveteraanimies voi jakaa kuntoutusjaksonsa puolisonsa kanssa, mutta leskien asema on todella hankala. Kun puoliso poistuu rinnalta, putoaa leski kuin tyhjään kuoppaan. Mikään ei enää koske häntä, jos eivät paikkakunnan sotaveteraaniyhdistykset pysty auttamaan.
Mistä sitten tulevat ne rahat, joilla autetaan leskiä ja puolisoita? Naisten tulee itse auttaa itseään! Lesket itse ovat jo iäkkäitä, mutta naistyöryhmä ja jaostojen naiset tekevät työtä saadakseen kasaan sen verran, että joskus voi tarjota jonkin hieronnan tai jalkahoidon tai ehkä lähettää muutaman naisen kuntoutuskurssille Lehtimäelle tai muualle.
Auttakaa auttamaan
Kun tänä vuonna näette naisia myymässä Sotaveteraanin joululehteä – sitä viimeistä – suhtautukaa asiaan myötämielisesti ja ostakaa lehti ja ehkä muutakin, mitä naiset ovat onnistuneet haalimaan myyntipöydilleen. Monet illat on istuttu kutoen sukkia ym, että saataisiin jotakin myytävää pöydillemme.
Muistakaa, että kun ostatte yhdistyksenne myyjiltä ja piirin alueelta jotakin voitte olla varmoja, että mitään ei jää välikäsiin, kaikki menee suoraan oman yhdistyksen tai oman piirin kautta veteraaneille, puolisoille ja leskille. Auttakaa meitä auttamaan, Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiiri pyytää.
Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiiri on myymässä joululehteä ja joulukortteja Kyläkaupan Kauppakadulla sunnuntaina 30.11. ja 7.12. klo 12-17. Kyläkauppias Vesa Keskinen on luvannut Kyläkaupan parhaan myyntipaikan Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin käyttöön yhtenä osana vuosikymmeniä jatkunutta sotiemme veteraanien hyväntekeväisyyttä. Samalla hän haastaa muut yrittäjät tukemaan sotaveteraanityötä jokainen omalla tavallaan ja panostuksellaan.
– Sotaveteraaneille ja heidän puolisoilleen kuuluu kiitos, että olemme itsenäinen kansa. Meillä on vapaus elää, yrittää ja olla ylpeitä suomalaisuudesta. Nyt ovat viimeiset vuodet, jolloin voimme vielä osoittaa kiitollisuutemme heille, joille kiitos kuuluu. Valitettavasti se on mahdollista enää vain pienelle joukolle heistä, mutta sen tärkeämpää on tukemme maamme itsenäisyyden mahdollistajille, toteaa Vesa Keskinen vakavana.
– Kuinka moni meistä lähtisi innoissaan vihollista vastaa Suomi-konepistooli kourassa jättäen älykännykkänsä kakkoseksi? Kuinka moni meistä muistaa kiittää heitä, joille kiitos kuuluu siitä älykännykästä, joka jo melkein kaikkien kädestä löytyy? Nyt on aika tukea sotaveteraanejamme, kiteyttää Keskinen.