Tuurin kyläkauppias torstaisin klo 20.00 TV5

Kaikki tietävät Vesa Keskisen ja Tuurin kyläkaupan, mutta millaista arkea Suomen tunnetuin kyläkauppias elää? TV5:n Tuurin kyläkauppias -sarja näyttää Vesan elämästä uuden puolen, jossa tahtipuikkoa heiluttavat brasilialainen kihlattu Jane ja parin pieni Maria-tytär. 

Vesan elämä muuttui viime huhtikuussa kertarysäyksellä, kun hän sai pitkän odotuksen jälkeen perheensä luokseen. 12-osaisessa sarjassa nähdään koko Tuurin kesän kaari: hetkestä, jolloin Vesa perheineen saapuu ensi kertaa Suomeen, läpi kesän tapahtumien ja aina loppukesän vääjäämättömään hetkeen, jolloin Jane ja Maria lähtevät talvea pakoon Brasilian lämpöön. Kyläkauppias puhuu sarjassa avoimesti rakkaudesta, suhteestaan julkisuuteen sekä huikeasta elämänmuutoksestaan. Uuteen perhe-elämään kuuluu paitsi rakkautta ja vauvanhoitoa myös kommunikaatiohaasteita ja kahden kulttuurin värikkäitä tapoja. Sarjassa seurataan Vesan perhearkea Samantha Foxin keikasta vaipanvaihtoon ja kesämökin rauhasta Miljoona Rockiin. Vesalle hulina on normaalia, mutta tuoreeltaan toiselta puolelta maailmaa Suomeen saapuneelle Janelle julkisuus on aivan uutta.

Vesan yksityiselämän lisäksi sarjassa kurkistetaan menestyvän kyläkaupan arkeen. Mukana ovat tutut suosikkihahmot, kuten varastomiehet Danny ja Katmandu sekä uusia tuttavuuksia, kuten hersyvä siivooja Tuula. He takaavat, ettei yksikään päivä Tuurissa ole väritön.

Aikaisemmin Tuuri-sarjaa näytettiin kolme tuotantokautta Nelosella:www.nelonen.fi/ohjelmat/tuuri

Facebook
Twitter
WhatsApp