Tuurin kyläkauppias kutsuu sinut torstaisin Kyläkaupan arkeen

TV5:n Tuurin kyläkauppias -sarja näyttää Vesan elämästä uuden puolen, jossa tahtipuikkoa heiluttavat brasilialainen kihlattu Jane ja parin pieni Maria-tytär. Sarjaa esitetään torstaisin kello 20.00. Jos torstain jakso jää näkemättä, ei hätää – jaksot nähdään uusintana lauantaisin klo 20 ja maanantaisin klo 19. Jaksot voi myös katsoa TV5: nettiTV:ssä.

Luvassa työntäyteinen vapaapäivä ja kirppisostoksia

Tuurin kesätapahtumien kirjo on laaja ja tällä kertaa vuorossa on Miljoona Kirppis. Vesan perheen lisäksi kirppiksellä tavataan tietenkin myös Tarjoushaukka-Jorma. Vaan kuinka käykään, kun kovana tinkaajana tunnettu Jorma kohtaa vertaisensa?

Vesalla on kalenterin mukaan tyhjä päivä, mutta se ei tarkoita, että kiireet kauppiaalta loppuisivat – päinvastoin! Vesa edustaa kaupalla ja jaksaa väsymättä jutella kaikkien halukkaiden kanssa.

Lapset ovat Vesalle ja Kyläkaupalle tärkeä kohderyhmä ja monet kaupan tapahtumista onkin suunnattu nuoremmalle väelle. Yksi näistä on jaksossa nähtävä ja  ensi kertaa järjestettävä Lennä lennä leppäkerttu -tapahtuma.

Vapaapäivästään huolimatta Vesa joukkoineen suunnittelee tulevia musiikkitapahtumia, Miljoona Iskelmää ja Tuuri Dance Partya. Lisäksi hän saa parturin tuolissa istuessaan villin idean tapahtumien juontajaksi – jaksossa selviää, kenet Vesa tuokaan Tuuriin…

Kiireisen viikonlopun päätteeksi Vesa ja Jane vetäytyvät rauhoittumaan mökin rauhaan.  Vaikka Maria on vasta alle vuoden ikäinen, pariskunta haaveilee jo perheenlisäyksestä. Vesa pohtii myös ennakkoasenteita monikulttuurisuutta kohtaan Pohjanmaalla sekä omia aikaisempia ennakkoluulojaan, jotka nykyään ovat jo hälvenneet.

Jaksossa tavataan myös Danny ja Katmandu, jotka viettävät lokoisaa hellepäivää järvenrannalla. Mitähän Tuula mahtaa puuhailla?

Facebook
Twitter
WhatsApp