Pääsiäislauantaina klo 8-18 Kyläkaupan pihassa nähdään Suomen parhaat moottorisahaveiston taitajat tositoimissa. Ähtäri Zoossa järjestetään 5.-6.6. Moottorisahaveiston SM-kilpailut ja pääsiäislauantaina 4.4. saadaan ennakkomaistiaisia siitä, mitä Ähtärin matkailualueella on luvassa kesäkuun alussa.
Tavarapuodin pihalla iisalmelainen Erkki Rytkönen sahaa ”Iso Karhu pentujen kanssa” –veistoksen n. 2000 kg painavasta lehtikuusipöllistä. Valmis veistos kohoaa yli neljän metrin korkeuteen. Lisäksi Lasse Kangasjärvi Vilppulasta sekä Tauno Kangasluoma Jämsästä muotoilevat pienemmistä pölleistä karhuystävät isoille mesikämmenille. Toimintaa esittelee myös ähtäriläinen puuveiston aktiivinen harrastaja ja Ähtärin SM-kilpailujen ”sahauspäällikkö” Eerik Nieminen.
Veistos jää Keskisen Kyläkaupan pihaan muistuttamaan niin Ähtäri Zoon karhuista, tulevasta kilpailusta kuin puunkäytön perinteestä ja monimuotoisuudesta sekä suomalaisesta kädentaidosta. Pihalle nousevat Ähtärin eläinpuiston karhuveistos on monivuotisen haaveen toteutuminen myös kyläkauppias Vesa Keskiselle. -Otin Ähtärin eläinpuiston silloiseen johtajaan yhteyttä jo yli 25 vuotta sitten ehdottaen yhteistyötä. Siitä lähtien yhteistyömme on jatkunut mukavasti. Kyläkaupasta ei silloin Suomessa tiennyt juuri kukaan, eläinpuiston vastaavasti tiesivät lähes kaikki. Tuleva karhuveistos symboloi Kyläkaupan ja Ähtärin eläinpuiston saumatonta yhteistyötä, toteaa Vesa Keskinen.