Miljoona Koiran 10-vuotisjuhlanäyttely kerää koiraihmiset Tuuriin

Miljoona Koira on ollut jo yhdeksän vuoden ajan Suomen suurimpien kaikkien rotujen näyttelyiden joukossa yli 2000 koiran osallistujamäärillään. Tulevana kesänä pyritään tekemään uusi osallistujaennätys Miljoona Koira -tapahtuman juhlavuoden kunniaksi.  10-vuotisjuhlanäyttely kerää 13.-14.6. Kyläkaupan hiekkakentälle jälleen tuhansia koiria taustajoukkoineen, kymmeniä  koiratarvikemyyjiä ja tietenkin runsaslukuisen yleisön. Miljoona Koira 2015 tarjoaa tuttuun tapaan mielenkiintoista katseltavaa ja seurattavaa koko perheelle.

Edullista ilmoittautumisaikaa 20.4. saakka

Juhlanäyttelyn järjestää Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiri yhteistyössä Kyläkaupan kanssa. Miljoona Koira on kautta vuosien ollut hyvin järjestetty, positiivinen ja hyvähenkinen näyttely, mistä kertoo myös runsas osallistujamäärä. Kennelpiiri onkin juhlavuoden kunniaksi halunnut kiittää osallistujia jo etukäteen hinnoittelussaan – ilmoittautumismaksuiltaan Miljoona Koira on Suomen edullisin kaikkien rotujen näyttely.

20.4.2015 mennessä ilmoittautuessa ensimmäisestä koirasta peritään vain 27 € ja saman omistajan seuraavista koirista 25 €/koira, pennuista ja veteraaneista 20 €, junior handler 10 € ja yli 10-vuotiaat veteraanit voi ilmoittaa veteraaniluokkaan ilmaiseksi. Ilmoittautuminen onnistuu toki tämän jälkeenkin, mutta korotetuin hinnoin. Vielä on siis muutama päivä aikaa ilmoittautua Suomen edullisimpaan hintaan.

Kaksi päivää upeita koiria

Lauantaina 13.6. arvostellaan FCI:n roturyhmät 2, 4, 6, 9 ja 10 eli pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat, mäyräkoirat, ajavat ja jäljestävät koirat, seurakoirat ja kääpiökoirat sekä vinttikoirat. Sunnuntaina arvosteluvuorossa ovat roturyhmät 1, 3, 5, 7 ja 8 eli lammas- ja karjakoirat, terrierit, pystykorvat ja alkukantaiset koirat, kanakoirat sekä noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat. Näyttelyssä arvostellaan myös pennut ja lauantaina käydään junior handler -kilpailu. Katsojilla on siis erinomainen mahdollisuus tutustua kaikenlaisiin koirarotuihin ja näyttelyiden maailmaan.

Palkintotuomareina toimivat  ammattitaitoiset suomalaiset tuomarit. Näyttelyssä huomioidaan juhlavuoden kunniaksi myös näytteilleasettajia, joille on luvassa käytännönläheinen lahja kiitokseksi osallistumisesta.

Myös näyttelyn sponsorina toimiva Hau Hau Champion  viettää juhlavuotta – sillä tulee täyteen jo 60 vuotta ja juhlien kunniaksi se panostaa Miljoona Koira 2015 -näyttelyyn.  Lisäksi sponsoreina toimivat Prima Pet Premium, Trixie ja Sam’s Field.

Lisätietoja, ilmoittautuminen ja hinnat:
http://www.showlink.fi/showlink/miljoonakoira2015

Facebook
Twitter
WhatsApp