Iloisia hetkiä Katusählyn parissa Kyläkaupalla

Tuurin osakilpailu keräsi suuren joukon lajin ystäviä yhteen. Lauantaina 18.7.2015 Tuurissa pelattiin yksi Tupla Katusählykiertueen osakilpailuista. Paikallinen salibandyseura Pallosuharit järjesti tapahtuman jo kuudetta kertaa yhteistyössä Kyläkaupan kanssa. Tupla Katusählykiertue puolestaan juhlii tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan.

Vauhdikas Katusählypäivä alkoi kello 10, kun ensimmäiset pelit käynnistyivät. Pelit pelattiin neljässä kaukalossa Kyläkaupan parkkialueella. Yleisöä oli paikalla hyvin koko päivän ja tunnelmaa nostatti myös Pallosuhareiden musiikkivastaava.

Tänä vuonna finaalipaikkaa oli tavoittelemassa yhteensä 41 joukkuetta, joka on jopa yhdeksän enemmän kuin viime vuonna. Mukana oli sekä uusia että jo aiempina vuosina olleita joukkueita. Osakilpailun jokaisen sarjan palkintona oli paikka Katusählykiertueen päätösfinaalin, joka pelataan Kampin Narinkkatorilla lauantaina 29.8.2015.

Päivän aikana käytiin tiukkoja kamppailuja ja jokainen sekä kentällä että kentän ulkopuolella sai jännittää omiensa puolesta. Iltapäivällä nähtiin hieman erilainen kamppailu, kun Pallosuhareiden miespelaajia pelasi näytösottelun helsinkiläisen alternative -rockbändi AncarAn kanssa. Myös kuvaysryhmä oli paikalla taltioimassa tunnelmaa.

Sarjoja Katusählyssä on yhteeensä kuusi: naiset, miehet, seka, firma sekä tytöt ja pojat alle 16 vuotta. Tuurin osakilpailussa joukkueita oli jokaisessa sarjassa. Tyttöjen sarjassa joukkueita oli vain yksi, joten Asfaltti ihottumat pääsi suoraan päätösfinaaliin eikä neljää naisjoukkuetta vastaan pelatut pelit vaikuttaneet tuloksiin.

Poikien osakilpailufinaalissa pelasivat Kädettömät ja Puolenhehtaarin puukädet ensimmäisen viedessä voiton. Sekasarjan osakilpailufinaalissa kohtasivat XXL-Freaks ja Rento ja tiensä Helsinkiin raivasi XXL-Freaks. Firmasarjassa Team Elonen kukisti H-Print Oy:n.

Aamusta asti paistanut aurinko väistyi viimeisten finaalien aikana, kun vesisade alkoi. Ajoittain rankkakin vesisade ei todellisia katusählääjiä haitannut. Naisten osakilpailufinaalissa SC Vapo voitti Team Vilttiketjun ja miesten osakilpailufinaalissa Rento voitti Raaka-arska ja pääsiäishamun pienet munat. Rento oli kuitenkin jo voittanut itselleen finaalipaikan toisesta osakilpailusta joten miesten sarjasta Helsingin finaaliin ei päässyt kukaan Tuurista.

Tuurin osakilpailun jokaisen sarjan voittajat palkittiin finaalikutsun lisäksi Tupla-suklaapatukalla ja Keskisen Kello Oy:stä hankituilla pokaaleilla ja mitaleilla.

Pallosuharit kiittää pelaajia, yleisöä, tuomareita, kiertuepromoottoria ja kaikkia järjestelyissä mukana olleita mukavasta Katusählypäivästä. Ehkä taas ensi vuonna tavataan Katusählyn merkeissä!

Facebook
Twitter
WhatsApp