Näe Suomen kärkiratsastajat Miljoona Hevosessa – LähiTapiola Grand Prix –osakilpailu hypätään Tuurissa

Esteratsastuksen LähiTapiola GP-sarjassa käydään osakilpailut Ypäjällä, Hollolassa, Salossa, Savonlinnassa ja Hangossa. Kauden viides eli Hangon osakilpailu jouduttiin viime sunnuntaina perumaan sateiden takia kokonaan ja Suomen Ratsastajainliiton estekomitea päätti siirtää osakilpailun Tuuriin, Miljoona Hevosen yhteyteen.

Suomen parhaat ratsastajat saapuvat siis Tuurin LähiTapiola Grand Prix –osakilpailuun kisaamaan viimeisistä paikoista Volkswagen Leading Rider –kilpailuun Helsingin Laaksolla 28.-30.8.2015. Avoimien ja nuorten sarjojen parhaat ratsastajat kilpailevat sarjafinaalissa pääpalkinnosta, Volkswagen henkilöautosta.

-Uutinen osakilpailun siirtymisestä meille otettiin innolla vastaan, tämä on meille hieno asia ja tilaisuus, iloitsee kilpailujen johtaja Tuomas Virrankoski Etelä-Pohjanmaan Urheiluratsastajista.

Eteläpohjalaista yhteistyötä parhaimmillaan

Etelä-Pohjanmaan Urheiluratsastajat ja Kyläkauppa toteuttavat Miljoona Hevonen –tapahtuman jo toista kertaa. Kolmepäiväinen kisa ratsastetaan Kyläkaupan uudistetulla kuitupohjaisella kentällä 14.-16.8.2015. Kisan taso on LähiTapiola GP:n ja muiden sarjakilpailufinaalien johdosta vielä viime vuotistakin kovempi ja sen myötä tavoitteetkin on asetettu korkeammalle – startteja arvioidaan tulevan lähemmäs 600 ja osallistuvia hevosia todennäköisesti liki 300 kpl. Tuomas Virrankoski arvelee katsojien määrän nousevan jopa yli 4000 henkeen.

Uusi huippulaadukas kuitupohja

Kisajärjestäjät myös vastaavat viime vuonna saamaansa palautteeseen ja hehkuttavat nyt ilouutista: tällä kertaa kisat hypätään huippulaadukkaalla kuitupohjalla! Pohja on suunniteltu ammattilaisten toimesta ja sen tekoa on paikan päällä valvomassa ratsastuskenttien pohjien rakennuskonsultti Ismo ”Immi” Lätti. Ratamestarina kilpailussa toimii Teppo Hakala. Radalla tullaan näkemään myös täysin uusi, massiivinen muuri, jonka suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Erikoiskaluste Ari Pellinen Oy.

Ohjelmassa myös ponien ja juniorien cup-finaalit sekä joukkueiden SM-mittelö

Miljoona Hevonen on tänäkin vuonna esteratsastusta parhaimmillaan ja jännittävimmillään. Kolmipäiväisissä kilpailuissa hypätään LähiTapiola GP –osakilpailun lisäksi muun muassa Suomen Ratsastajainliiton sarjakilpailujen,  Animagi Junioricupin,  Animagi Ponicupin,  Animagi Pikkuponicupin sekä ponien Grand Prix finaalit. Suomen mestaruudesta hypätään jälleen, tällä kertaa SM-tasolla mittaa toisistaan ottavat ratsastusseurojen joukkueet.  Lisäksi kisataan Amatöörisarjan osakilpailu.

Tulossa entistä upeampi tapahtuma – ja yleisölle jälleen ilmainen

Vaikka kaikki näytti hyvältä ja sujui tyylillä jo viime vuonna, tapahtumasta on tarkoitus tehdä vielä upeampi. Ratsastajat, huoltajat ja yleisö pyritään ottamaan huomioon aiempaa paremmin ja monipuolisemmin. Alueelle tulee myös laaja expo-alue viime vuoden malliin.  Alueelle rakentuu tänä vuonna nyt myös entistä isompi ja valikoimaltaan laajempi  yleisöpuffet. Tapahtuma on yleisölle ilmainen.

Kyläkaupan laajat valikoimat ja palvelut ovat myös kätevästi kilpailualueen vieressä ja valmiina palvelemaan sekä yleisöä että kilpailijoita tukijoukkoineen.

Kilpailua voi seurata myös netissä, sillä Miljoona Hevosesta on suorat livelähetykset sekä lauantaina että sunnuntaina osoitteessa www.hevosia.com. Radat ovat nähtävissä myös jälkikäteen muutaman kuukauden ajan.

Yhteistyössä mukana Animagi

-Miljoona Hevonen 2015 ja Animagi ovat solmineet merkittävän yhteistyösopimuksen, kertoo Tuomas Virrankoski. -Kilpailujen aikana Animagi Oy:n ständillä on mahdollisuus esimerkiksi koirien rokotuksiin, hampaiden tarkistuksiin, kynsileikkauksiin ja muihin pienimuotoisiin toimenpiteisiin.

Edulliset lähtömaksut, hyvät palkinnot

-Tuurissa pääsee myös hyppäämään 3-tason luokkia 2-tason hinnalla, kertoo Tuomas Virrankoski. -Tämä on järjestäjien kannanotto kohonneille lähtömaksuille, joiden on epäilty olevan ainakin osasyy siihen, että starttimäärät ovat tällä kisakaudella selkeästi vähentyneet. –Kilpailujen järjestäjän näkökulmasta on lyhytnäköistä paikata taloutta korotetuilla kilpailumaksuilla. Tapahtumasta täytyy tehdä niin mielenkiintoinen, että se tuottaa yhteistyökumppaneille todellista lisäarvoa, pohtii Virrankoski. –Hyvien yhteistyökumppaneiden kanssa on mahdollista viedä kilpailut läpi kohtuullisella kannattavuudella. Toivomme saavamme 2016 kaikki SM-tason finaalit Tuuriin ja taistelemme pienten maksujen puolesta, hän lisää.

Edullisten lähtömaksujen lisäksi myös palkinnot ovat entistä paremmat, suorastaan tuntuvat – niitä kannattaa tulla tavoittelemaan!

Kuva: Valokuvaus Tuulia N / www.tuulian.net

Facebook
Twitter
WhatsApp