Kyläkaupan Taimimyymälässä järjestetään perjantaina 27.5. kello 16-20 kaikille avoin ja ilmainen puutarhailta, jossa on mahdollisuus tavata puutarhojen edustajia ja kuulla parhaat taimi-, kesäkukka- ja perennavinkit suoraan kasvattajilta. -Puutarhaillan teemana on antaa kasvot tekijöille eli tutustua laadukkaiden kotimaisten toimittajiemme tuotteisiin, toimintaan ja yrityksiin, kertoo Marika Rissa Kyläkaupan Taimimyymälästä. –Taimimyymälä on myös täynnä hyviä tarjouksia, joten kasvattajilta saadut puutarhavinkit voi ottaa heti käyttöön ja vieläpä edullisesti, hän vinkkaa.
Illan ohjelmassa on luvassa taimi- ja perennaneuvontaa, kesäkukkien istutusinfo, neuvoja oikean kasvualustan valinnassa. Näiden lisäksi Kyläkaupan pirteä Tuula jakaa Bernerin tuotelahjoja kaikille osallistujille.
Puutarhaillassa tarjotaan myös kahvia ja pipareita. Paikan päällä on myös mahdollisuus osallistua arvontaan, jonka pääpalkintona on lavallinen Belinda puutarhamultaa. Kaikkien iltaan osallistuneiden kesken arvotaan myös Taimistoviljelijöiden laadukkaita oppaita.
Yhteistyökumppaneina suomalaiset perheyritykset
Puutarhaillan toteutuksessa mukana ovat Puutarha Tahvoset, Kokon Puutarha, Hirvelän Perennataimisto, Belinda sekä Berner. Kyläkaupan tapaan kaikki nämä sen pitkäaikaiset, luotettavat yhteistyökumppanit ovat suomalaisia perheyrityksiä, joilla on pitkä historia ja kymmenien vuosien kokemus alalta.
Kokon Puutarha – puutarhaosaamista jo toisessa polvessa
Kokon Puutarha Oy on keskisuuri kauppapuutarha Äänekoskelta. Se myy kesäkukkia ja kasveja sekä jälleenmyyjille että yksityisasiakkaille suoraan puutarhalta. Viime vuonna 40 vuotta täyttänyt Kokon Puutarha Oy palkittiin Vuoden 2015 kukkien laatutuottajana.
Kokon Puutarhan omistaja, yrittäjä Maria Kokko neuvoo puutarhaillassa, miten suunnitella pihaan sopivat kesäkukka-asetelmat. Marialla on 20 vuoden kokemus kesäkukkien kasvattamisesta – niin myyntiin kuin omalle pihallekin. Häneltä saat vinkkejä siitä, mitkä kukat ja kasvit sopivat yhteen, miten asetelmia kannattaa suunnitella ja hoitaa sekä siihen, mitkä kukat kestävät myös maljakossa. Maria Kokon kesäkukkien istutusinfoja pääsee kuuntelemaan Taimimyymälässä tasatunnein klo 16, 17, 18 ja 19.
Ideoita pihaan ja puutarhaan – Puutarha Tahvoset Oy
Puutarha Tahvoset Oy on erikoistunut hedelmä- ja koristekasvien astiataimituotantoon ja tukkumyyntiin. Jo 60 vuotta alalla toiminut Puutarha Tahvoset on perheyritys, joka on laajentunut 10 hehtaarin omenaviljelmästä nykyiseen 90 hehtaarin alueeseen, jossa tuotetaan koristepensaita ja –puita, marjapensaita, hedelmäpuita, isoja perennoja ja mansikantaimia. Tahvosilta paikalle saapuu hortonomi (AMK) Susanna Nikki avustamaan kasvivalinnoissa.
Perennatietoa paikalliselta Hirvelän Taimistolta
Töysäläinen Hirvelän Taimisto on perustettu vuonna 1986. Alusta lähtien se on kasvattanut koristepuita ja -pensaita, hyötykasveja sekä perennoja. Perennoja, jotka ovat Hirvelän päätuote, on heidän valikoimissaan tällä hetkellä yli 800 eri lajia tai lajiketta. Puutarhaillassa perennaneuvoja jakaa Merja Hirvelä, joka antaa parhaat neuvot vanhojen perennapenkkien kunnostamiseen ja auttaa uuden suunnittelussa.
Valitse oikea kasvualusta
Belinda -tuotteita valmistavaa loimaalaista Europeat Oy:tä puutarhaillassa edustaa Matti Korkeila. Hän opastaa, miten valitaan juuri oikea kasvualusta kasveille. Kuten muutkin puutarhaillassa paikalla olevat yritykset, Europeat on aito suomalainen perheyritys. Tuotteet on valmistettu niin, etteivät ne sisällä raskasmetalleja tai rikkakasvien siemeniä. Suurin osa raaka-aineista tulee lähialueilta, omilta tuotantoalueilta. Belinda-tuotteita ostaessaan kuluttaja voi olla varma, että tuote on valmistettu käytännössä aina samalle tuotantokaudelle ja että ne sisältävät riittävästi ravinteita kasvien hyvään kasvuun.
Kasvata kaunis kesä Bernerin tuotteilla
Berner on vuonna 1883 perustettu suomalainen perheyhtiö, jolla on pitkä kokemus suomalaisesta puutarhanhoidosta. Kasvinsuojeluosasto on tuonut kotipuutarhureiden käyttöön laajan valikoiman kasvinsuojeluaineita jo vuosikymmenten ajan. Taimimyymälän valikoimissa Bernerin Green Care –tuoteryhmä on näkyvästi esillä. GreenCare-tuotteet löytyvät helposti käyttötarkoituksen mukaan: kalkit, kasvualustat, nurmikko, puutarhakatteet, puutarhalannoitteet sekä puucee & kompostointi.