Heirol – Henri Alénin kokkauspäivä Kyläkaupalla lauantaina

Kyläkaupan talousosastolla vietetään lauantaina 2.7. kokkauspäivää Heirolin ja Henri Alénin toimesta. Henri kertoo vinkkinsä täydellisen munakkaan paistamiseen tasatunnein klo 11-16. Hän neuvoo, miten tehdään hyvä ja kuohkea munakas ilman että se palaa pannuun kiinni.

Tapahtuman kunniaksi testeissä hyvin menestyneet Heirol Cerasafe+ paistinpannut sekä muut Henrin käyttämät keittiövälineet ovat esittelytarjouksessa.

Intohimo ruuanlaittoon yhdistää

Henrin ja Heirolin yhteistyö sai alkunsa, kun Henri tutustui Heirolin tuotteisiin Sokkokokki –ohjelman kuvauksissa. Ohjelmaa tehdessä Henri yllättyi tuotteiden kestävyydestä ja kätevyydestä. Suurin yllätys oli, miten Steely Cerasafe –pannut kestivät ”rääkin” kuten kalliimmat ammattilaispannut. Henrin mielestä keittiössä tärkein väline onkin kunnon paistinpannu. – Tylsistyneen veitsen voi aina teroittaa, mutta pannun on oltava hyvä tai ruoanlaitto ei onnistu.

Heirolia ja Henri Alénia yhdistää intohimo helpon, hyvän ja terveellisen arkiruoan puolesta. -Meistä perhe ja hyvä ruoka ovat elämän perusta. Ruoanlaitto kotona on hauskaa ja helpompaa kuin usein ajatellaan. Se on myös paljon terveellisempää ja edullisempaakin kuin valmisruoka. Haluamme innostaa suomalaisia viettämään enemmän aikaa yhdessä keittiössä ja ruokapöydän äärellä, kertoo Heirolin toimitusjohtaja Rolf Moborg, neljän lapsen isä.

Henri Alén puolestaan on intohimoisesti ruokaan suhtautuva huippukokki ja ravintoloitsija, joka on sanonut, että elää kokatakseen ja kokkaa elääkseen. Henri kertoo lähestyvänsä ruoanlaittoa simppelisti: tehden ruokaa parhaista raaka-aineista, parhailla keittiövälineillä ja kokkaamalla suorasukaisesti. Puhtaita makuja höystettynä hyvällä meiningillä ja yksinkertaisia, edullisia ja nopeita reseptejä.

Henrin hyvät ja nopeat reseptit leviävät sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin ja hän onkin saanut epävirallisen ”Suomen some-kokki” tittelin. Hänen suositun some-munakkaansa ohje levisi niin vauhdilla, että kananmunat loppuivat kaupoista.

25 vuotta keittiövälineitä suomalaisten ruokapöytiin

Suomalainen perheyritys Heirol Oy on valmistuttanut keittiövälineitä jo 25 vuoden ajan. Se on historiansa aikana noussut nopeasti yhdeksi Suomen johtavista keittiön pienvälineiden valmistuttajista.

Heirolin toiminta-ajatus on ollut alusta alkaen kunnianhimoinen: tehdä laadukkaita, käytännöllisiä ja kauniita keittiövälineitä, jotka innostavat suomalaisia valmistamaan kotona enemmän ruokaa.

Heirol kehittää 25 vuoden kokemuksella laadukkaita ja aikaa kestäviä tuotteita ja tekee yhteistyötä maailman johtavien valmistajien kanssa korkean laadun takaamiseksi.

Heirol-nimen alta löytyy useita laadukkaita tuotemerkkejä. Tärkein tuoteryhmä on Steely -keittiövälinesarja, jossa on keittiövälineitä aina kattiloista kuorimaveitsiin. Steely-pienvälineitä on myyty jo yli kolme miljoonaa kappaletta. Yrityksen ylpeydenaiheita ovat laadukas patentoitu Heirol Steelsafe paistinpannusarja sekä uudistettu kuluttajatestejä voittanut tuotesarja Cerasafe+.

Facebook
Twitter
WhatsApp