Kyläkauppa järjestää lauantaina 6.8. liikunnallisen tapahtumapäivän, Miljoona Syke –tapahtuman. Toista kertaa järjestettävässä Miljoona Sykkeessä hierotaan tällä kertaa magnesiumit käsiin, sillä tapahtuma keskittyy fitnessharjoitteluun ja toiminnallisen harjoitteluun. Tapahtumassa ovat mukana muun muassa Fitnessmalli 2016 -kiertue Janni Hussin johdolla ja toiminnallisen harjoittelun ammattilaiset Crossfit Seinäjoki -salilta.
Toimintaa moneen lähtöön
Miljoona Syke esittelee toiminnallista harjoittelua kattavasti ja ammattitaidoilla, sillä lajien esittelystä vastaa Crossfit Seinäjoki ja sen kivikovat ohjaajat. Lajeja löytyy joka lähtöön ja esillä on niin harjoittelu välineillä kuin myös omalla kehonpainolla. Lisäksi päivän päätteeksi on luvassa lajin näytöskilpailu, jossa lakeuden kovimmat ottavat mittaa toisistaan.
Fitnesmalli 2016-kiertue valloittaa Tuurin
Janni Hussin luotsaama Fitnessmalli 2016-kiertue tuo kilpailun kymmenen finalistia Kyläkaupalle. Fitnessmalli-kilpailu on tarkoitettu urheilumalleiksi haluaville nuorille naisille. Kilpailussa haetaan sporttista, terveelliset elämäntavat omaavaa naista, joka on hyvä roolimalli muille. Fitnessmallin tulee olla sporttinen, mutta ei liian lihaksikas. Kilpailun finaali käydään lokakuussa I Love me –messuilla.
Fitnessmalli 2016 -kiertue on mimmienergiaa pursuava karismaattinen lavashow, joka tempaa jokaisen katsojan mukaansa! Show’ssa tullaan näkemään vauhdikasta tanssia, leikkisä catwalk ja sporttinen bikini-kierros, jossa urheilulliset fitnessmalli-kokelaat laittavat parastaan.
Jokaiselle jotain – haasteita unohtamatta
Miljoona Sykkeessä myös yleisöllä on mahdollisuus kokeilla toiminnallista harjoittelua Seinäjoen CF:n rautaisten ammattilaisten opastuksella. Kuntotasolla ei ole väliä, sillä kaikille on tarjolla jotain. Ammattilaiset opastavat turvallisia suoritustekniikoita ja näyttävät, miten jokaisen on mahdollista harjoitella omin avuin.
Miljoona Syke tarjoaa siis takuuvarmoja tekniikkavinkkejä kaikenlaisille treenaajille tai sen aloittamisesta haaveileville. Säännöllisesti urheileville on luvassa uusia niksejä sekä mahdollisuus ylittää omia rajojaan, sillä Kyläkauppa järjestää yhteistyössä Crossfit Seinäjoen kanssa asiakkaille Kyläkaupan Kovin-haastekilpailun, jonka suorittaneiden kesken arvotaan TomTom urheilukelloja.
Miljoona Syke –päivänä Kyläkaupan etupiha muuttuu urheilutoriksi huippuedullisine tarjouksineen ja tuotelanseerauksineen. Paikalla on myös lukuisia merkkiedustuksia, kuten fitnessmaailman kärkimerkit, Fast, Adidas, Asics, Rocktape ja monet muut.
Tavarapuodin etupiha
8.00-20.00 Miljoona Syke Tapahtumatori
10.00-16.00 Kyläkaupan Kovin – Avoin haastekilpailu kaikille
10.00 Crossfit Seinäjoki -näytös
12.00 Fitnessmalli 2016 -kiertue
14.00 Crossfit Seinäjoki -näytös
15.00 Fitnessmalli 2016 -kiertue
16.00 Lakeuden Kovin –näytöskilpailu