Kyläkaupan ravintola OnnenKivi avasi ovensa muutama viikko sitten oltuaan koko syksyn kiinni mittavan remontin takia. Nyt keittiötilat on uusittu kokonaan. Kassa- ja lounaslinjasto toimivat toistaiseksi vanhoissa puitteissa ja uudistukset salin puolella valmistuvat kesään mennessä.
Uusi keittiö palvelee OnnenKivi-lounasravintolaa, Uudistuvaa Burgeria sekä keväällä avattavaa uutta tilausravintolaa. Keittiössä on neliöitä peräti 724 m². Tämä isohkon teollisuushallin kokoinen tila kätkee sisälleen noin 200 m² pakkas-, kylmä- ja kuivasäilytystiloja sekä lähes 500 m² varsinaisen ruuan valmistukseen tarkoitettuja tiloja sekä kaksi uutta astianpesulinjastoa. Myös uunien lukumäärä on lisääntynyt, samoin keittopadat.
-Vanha keittiö oli alun perin suunniteltu 200 ruoka-annoksen valmistamiseen per päivä. Ennätyspäivinä sieltä kuitenkin myytiin yli 1700 annosta, kertoo Kyläkaupan ravintolamaailman ryhmäpäällikkö Kari Kytölä. Kun remontti valmistuu lopullisesti, Ravintola OnnenKivessä on kaksi kassalinjaa ja kolme lounaslinjaa. -Uudistukset tulevat helpottamaan ravintolamaailman ruuhkia varsinkin sesonkiaikoina. Toiveenamme on, että uuden keittiön avulla nuo vanhan keittiön ennätyslukemat pystytään tuplaamaan, Kytölä lisää.
Suunnittelun lähtökohtana toiminnallisuus ja kasvavat asiakasmäärät
Keittiön suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomioita toiminnallisuuteen, kylmäsäilytystiloihin, toimivampaan logistiikkaan sekä energiankulutukseen ja sen seurantaan. Tilojen suunnittelussa otettiin huomioon tulevaisuuden laajennustarpeet ja kasvavat asiakasmäärät.
-Tiivis aikataulu aiheutti haasteita suunnittelulle ja toteutukselle, samoin kuin erityisesti ilmanvaihtoa ajatellen olemassa olevan tilan korkeus, kertoo Harri Kaitola PMI-Suunnittelusta. -Nykymääräysten mukaisen ilmamäärän saaminen keittiöön tuotti vaikeuksia tilan mataluuden takia, joten päädyimme ilmanvaihtosuunnittelijan esityksen mukaisesti Haltonin ilmastointikattoon. Ilmastointikattoon on integroitu tulo- ja poistoilmanvaihto, LED-valaistus sekä automaattipesu, joka pitää alakattorakenteen siistinä ja turvallisena.
-Lisäksi ilmastointikatto on energiatehokkaampi ja on esteettisempi ratkaisu kuin perinteinen huuva-alakattoyhdistelmä, Kaitola kertoo. -Katto sopii myös Kyläkaupan kolmen ravintolan keittiöön, koska halusimme korostaa avointa tilaa ja yhdistää ilmastointikatolla erilaisia keittiölaitteita yhdeksi kokonaisuudeksi.
Keittiöön on asennettu tämän ilmastointikaton lisäksi useita nykyaikaisia rasvanerottimella varustettuja huuvia erityisesti pikaruokaravintolan yhteyteen.
Vanhoja suosikkeja ja uusia tuttavuuksia
-Pyrimme uuden keittiön myötä tarjoamaan asiakkaille tutuksi tulleiden ruoka-annosten lisäksi jotain uutta ja tietenkin taattua Kyläkauppa-laatua. Ainakaan laitteista ja tiloista tämä ei jää kiinni, lupaa Kari Kytölä.
Ruokalistalla tulevat jatkamaan tutut suositut ruuat höystettynä uutuuksilla. Kotiruokalounas on edelleen tarjonnan tärkein myyntiartikkeli. Palvelutarjontaa tullaan lisäämään remontin edistyessä. -Haluamme kuunnella ruokalistojen suunnittelussa asiakkaiden toiveita, kertoo Kytölä. -Pyrimme siihen, että ruokailu ravintola OnnenKivessä on yksi ostosmatkailijan päivän kohokohdista, hän lisää.
Kuva: Kyläkaupan ravintola OnnenKiven henkilökunta valmistaa ostosmatkailijoille herkullista kotiruokalounasta uudessa keittiössä, jonka suunnittelussa on kiinnitetty huomiota erityisesti toiminnallisuuteen. Kuvassa Liisa Hämäläinen ja Eija Setälä.