Keskuskauppakamarin myöntämät ansiomerkit ovat vuodesta 1929 asti jatkunut arvostettu tapa palkita osaavia, sitoutuneita työntekijöitä. Risto Ylinen sai 19.11.2016 kultaisen ansiomerkin 40 vuoden työskentelystä saman työnantajan, Kyläkaupan, palveluksessa. Neljänkymmenen vuoden työskentely saman työnantajan hyväksi on merkittävä saavutus, johon nykyaikana harva enää yltää. Työvuosistaan Kyläkaupalla Risto on saanut nyt kuusi Keskuskauppakamarin ansiomerkkiä. Samanlaista kuuden ansiomerkin sarjaa ei vielä kellään muulla kyläkauppalaisella ole.
Pitkä ura työelämässä
Risto on tehnyt töitä koko ikänsä. Hän lähti kansalaiskoulusta päin suoraan työmaailmaan ja sillä tiellä ollaan edelleenkin. Hän pääsi 15-vuotiaana silloiselle Alavuden puunjalostustehtaalle töihin vuonna 1968 ja samalla teki myös maatila-, navetta ja metsähommia. Kaupan alalle hänet johti paikallislehden ilmoitus avoinna olevasta varastotyömiehen paikasta Veljekset Keskinen Oy:llä. Hän lähti välittömästi työnhakuun ja onnistuikin puhumaan itselleen paikan, puhelin soi jo samaisen viikon sunnuntaina. Risto tuli Kyläkaupan palvelukseen maaliskuussa 1976. Tästä puhelinsoitosta on kulunut jo 40 vuotta – näin pitkä yhtäjaksoinen työrupeama saman työnantajan palveluksessa on nykyään erittäin harvinaista.
Risto muistelee päässeensä heti myyntitouhuihin rautaosastolla, sillä 1970- luvun lopussa kaikki kannettiin ja purettiin käsin. Kaikki tekivät kaikkea, työyhteisö oli pieni ja lämminhenkinen. Tavaraa pinottiin myytäväksi sinne, minne vain mahtumaan saatiin ja työ oli luonteeltaan kovin itsenäistä.
Riston työssäoloaikana Kyläkauppa on muuttunut merkittävästi ja hän muistelee, että aina kun on tullut uusi halli, oli siinä ensin vain pressut peittona. Tavarat ladottiin kärryihin ja laitettiin hyllyt nopeasti paikoilleen. Asiakkaat tulivat pressujen alta malttamattomina ostoksille, joten kaupanteko ei hiljentynyt edes muuttojen aikana. Riston mukaan kaikkeen muutokseen on tavallaan kasvanut ja elänyt ne mukana.
Risto kiittelee työnantajaansa siitä, että palkka on tullut aina ajallaan ja kaikin puolin on saanut olla hyvällä työnantajalla töissä. – Tuotevalikoima rautaosastolla on muuttunut koko ajan laadukkaaksi ja tavaran sijoitteluun panostetaan aivan eri lailla. Osasto on paljon valoisampi ja toki tämän päivän ihminen vaatiikin jo erilaista, summaa Risto menneitä vuosia tähän päivään. Ristoa viehättää kaupanteossa erilaisten ihmisten kohtaaminen ja se, että saa asiakkaan tyytyväiseksi.
Riston tavaramerkiksi ovat vuosien saatossa muodostuneet puukengät, joita hän edelleen pitää parhaimpina työkenkinään. – Näin vanhemmiten olen joutunut vaihtamaan pehmeimpiin jalkineisiin, naurahtaa Risto.
Eläkepäivät odottavat ensi kesänä ja Risto kuvailee sen olevan jopa haikeaa. – Mukavat työkaverit ja hurtti huumori ovat arkipäivää, jota varmasti jään kaipaamaan, hän tuumii. Ristolla on neljä lasta ja viisi lastenlasta. Vapaa-ajalla hän tekee kauppaa rompetoreilla ja käy kalastelemassa, joten eläkkeelläkään ei varmasti aika tule pitkäksi.
Teksti: Kyläkauppa / Teija Ahtiainen
Kuva: Risto Ylinen sai 19.11.2016 Keskuskauppakamarin kultaisen ansiomerkin 40 vuoden työskentelystä saman työnantajan, Kyläkaupan, palveluksessa. Palkintoa olivat luovuttamassa kyläkauppias Vesa Keskinen ja Kyläkaupan henkilöstöpäällikkö Arja Jauhiainen.