Yli 150 000 kävijää Miljoona Tivolissa

Kyläkaupan Miljoona Tivoli huipentui kaikille ilmaiseen päättäjäispäivään

Tuurin kesän ehdoton kohokohta, Miljoona Tivoli, päättyi viime sunnuntaina kaikille ilmaiseen päättäjäispäivään ja Tivoli Sariola jatkoi kiertuettaan kesäisessä Suomessa.  -52 päivää kestänyt Miljoona Tivoli sujui mainiosti, myhäilee kyläkauppias Vesa Keskinen tyytyväisenä. – Kävijöitä oli kesän aikana yli 150 000 henkeä.

Miljoona Tivolin viisikymmentä päivää Tuurissa juhlistivat kyläkauppiaan täyttämää viittäkymmentä vuotta ja olivat samalla lahja satavuotiaan Suomen lapsille. -Lapset ovat maamme tulevaisuus. Siksi halusin tarjota 50 päivää iloa ja riemua juuri heille, kertoo Vesa. -Koska rakastan matematiikkaa, en voi olla kertomatta kokonaisuuden arvoa: jos jokainen suomalainen alle 13-vuotias olisi joka päivä käynyt ilmaisessa Miljoona Tivolissa, lahjani arvo olisi sata miljardia.

Aku Ankan taskukirjojen myynti toi Miljoona Tivolille kaksi lisäpäivää. Aku Ankka-lehtien keräyksen yhteydessä Kyläkauppaan on otettu vastaan yli 40 000 Aku Ankan taskukirjaa ja lähes saman verran Roope-sedän taskulehtiä, jotka eivät kumpikaan kuulu kerättäviin lehtiin, mutta niitä on kuitenkin otettu vastaan. Määrä kasvoi niin suureksi, että kyläkauppias Vesa Keskinen päätti myydä niitä pois ja käyttää myynnistä kertyvät voitot lyhentämättömänä Miljoona Tivolin lisäpäivien hankkimiskustannuksiin. – Erinomaisen myynnin ansiosta saimme pitää Miljoona Tivolin Kyläkaupalla kaksi ylimääräistä päivää. Lisäpäivät olivat hieno päätös erittäin hauskalle tivolikesälle, iloitsee Keskinen.

-Lasten iloiset ilmeet ja riemu tivolilaitteissa ovat ehdottomasti kaikkein parasta koko kesässä, tuumii Vesa. -Kyläkauppa on Suomen lapsellisin kauppa – täällä saa jokainen olla lapsenomaisesti innostunut ikään katsomatta, hän hymyilee.

Miljoona Tivolin väki ja Kyläkauppa kiittävät kaikkia tivolikävijöitä kuluneesta kesästä – nähdään ensi vuonna!

Facebook
Twitter
WhatsApp