Kyläkaupalla vietetään keliakiaviikkoa

Kaikki syömään! – gluteenitonta turvallisesti

Valtakunnallista keliakiaviikkoa vietetään 4.-10.9.2017 teemalla Kaikki syömään! – gluteenitonta turvallisesti. Teemalla halutaan madaltaa keliakiaa sairastavien ja muiden gluteenitonta ruokavaliota noudattavien kynnystä ruokailla kodin ulkopuolella.

Keliakiaviikon järjestävät Keliakialiitto ja sen 30 paikallisyhdistystä. Keliakiayhdistykset järjestävät viikon aikana eri puolilla Suomea ruokailu- ja muita tapahtumia, joissa päästään nauttimaan yhdessä gluteenittomia herkkuja ja keskustelemaan kodin ulkopuoliseen ruokailuun liittyvistä teemoista.

Vuosittaisen keliakiaviikon tavoitteena on lisätä tietoisuutta keliakiasta ja sen vaatimasta ruokavaliosta. Keliakiaa tutkitaan ahkerasti eri puolilla maailmaa. Tutkimustiedon myötä keliakian taudinkuva on muuttunut. Nykytiedon mukaan keliakia ei ole vain suolisto- ja ihotauti, vaan koko elimistön sairaus.

Keliakian esiintyvyydeksi arvioidaan Suomessa 2 %. Keliakiadiagnoosin on saanut vajaa kolmannes, runsaat 30 000 henkilöä.

Kyläkauppa mukana keliakiaviikossa

Kyläkaupan Ruokapuodissa tapahtuu aiheen tiimoilta torstaina 7.9.2017 klo 12-17, jolloin Seinäjoen seudun keliakiayhdistyksen edustajat tulevat jakamaan asiakkaille teeman mukaista materiaalia, ruokaohjeita ja reseptejä sekä keskustelemaan aiheesta.

Torstaina ja lauantaina Ruokapuodissa on paikalla myös gluteenittomien Schär -tuotteiden esittelijä ja perjantaina paikalla on Moilasen konsulentti esittelemässä gluteenittomia pakastetuotteita. Tarjouksessa on lisäksi myös muita gluteenittomia elintarvikkeita.

Myös Kyläkaupan ravintolamaailma on mukana keliakiaviikon tapahtumissa. Ravintola OnnenKiven koko lounas on gluteeniton torstaina 7.9. Kaikissa Kyläkaupan kahviloissa torstaina 7.9. erikoistarjouksena on kahvi ja gluteeniton marjapiirakka. Kyläkaupan Uudistuvassa Burgerissa on koko keliakiaviikon 4.-10.9. tarjouksessa gluteeniton fetahampurilainen, jonka saa myös ateriana. Eri ravintolapisteissä ja kahviloissa on lisää gluteenitonta valikoimaa, johon kannattaa tulla tutustumaan paikan päälle.

Facebook
Twitter
WhatsApp