Joulumaan avajaisten kunniaksi glögitarjoilu lauantaina

Yksi ensimmäisistä joulun lähestymisen merkeistä on Kyläkaupan Tavarapuodin jouluosaston eli Joulumaan avautuminen. Tulevana lauantaina 21.10. kello 12-16 vietetään jälleen Joulumaan avajaisia glögi- ja piparitarjoilun merkeissä. Joulumaa sijaitsee tänä vuonna kodintekniikkaosaston läheisyydessä, musiikki- ja elokuvaosaston vieressä. 

Kyläkauppaan tullaan perinteisesti sekä ostoksille että viihtymään ja Joulumaa tarjoaa mahdollisuuden kumpaankin. Hyvä valikoima sekä jouluinen tunnelma tekevät Joulumaasta jälleen osaston, jossa on varmasti jokaiselle jotain. Joulumaan valikoimissa on tuttuun tapaan laaja valikoima kauniita koristeita, lyhtyjä, kynttilöitä ja erilaisia jouluvaloja. Valikoimassa näkyy kautta linjan myös Suomen 100-vuotisjuhlavuosi – muun muassa kuusenkoristeissa on paljon sinistä ja valkoista, kuten myös koristevaloissa ja kynttilöissä.

Joulukoristeiden trendiväreinä tällä kaudella jatkavat edelleen ajattomat valkoinen ja hopea, kolmantena tulee perinteinen punainen. Koristevaloista suurimpia suosikkeja ovat edelleen erilaiset led-valosarjat ulkokäyttöön. Suosituimmat mallit sekä sisään että ulos säilyvät vuodesta toiseen hyvin pitkälti samana, mutta joka vuosi muutamia uutuusmalleja nousee erityisen halutuksi.  Edellisten vuosien hitti lankapallo on edelleen suosittu ja siitä onkin saatavana uusia värejä.

Lyhdyistä puhuttaessa valkoinen on myyvin väri ja erilaiset pitsikuvioiset koristeet suosittuja. Haluttuja ovat myös viime vuonna suuren suosion saaneet ja kesken loppuneet mustan nikkelin väriset lyhdyt, joita on nyt myynnissä muutamaa eri mallia. Nämä kiiltäväpintaiset, tyylikkäät ja modernit mallit ovat mustan värin ystävien uusi päivitetty suosikki.

Lasten leivontapäivä lauantaina

Yhtä aikaa Joulumaan avajaisten kanssa Kyläkaupassa tuoksuvat vastaleivotut piparkakut, sillä KOTI-osastolla vietetään lasten leivontapäivää lauantaina klo 12-16. Kaikki lapset ovat tervetulleita leipomaan herkullisia pipareita – pienet leipurit saavat myös itse tekemänsä piparit kotiin vietäviksi.

Leipomisen lomassa ja omaa vuoroa odotellessa lapset voivat tervehtiä Kyläkaupan Ykä Yksisarvista, joka piipahtaa paikalle tasatunnein.

Facebook
Twitter
WhatsApp