Terveellinen ruokavalio sisältää päivittäin vähintään puoli kiloa kasviksia. Tästä tavoitteesta ollaan väestötasolla vielä kaukana, sillä arviolta suurin osa suomalaisista syö vain 100 – 300 grammaa hedelmiä, vihanneksia ja marjoja päivittäin. Määrä ei ole juurikaan kasvanut viimeisten vuosien aikana.
Kasvisten, vihannesten, hedelmien ja marjojen kulutuksen toivotaan kasvavan vuoden 2019 aikana. Ruokailun ympäristövaikutukset, kuluttajien terveystietoisuus ja kiinnostus eläinten suojeluun innostavat yhä useampaa kuluttajaa panostamaan kasvispainotteiseen ruokavalioon. Alan keskusjärjestö Puutarhaliitto haluaa haastaa kaikki suomalaiset syömään reilun kourallisen eli noin 100 g enemmän kasviksia koko helmikuun ajan. -Kourallisella kotimaisia päivässä voi parantaa omaa oloaan ja maailmaa, kannustetaan Puutarhaliitosta.
Kyläkaupan valttina tuoreus ja suuri valikoima
Kyläkaupan Ruokapuodin hedelmä- ja vihannesosasto tarjoaa monipuoliset eväät haasteeseen tarttumiseen ja terveellisemmän ruokavalion ylläpitämiseen. Hedelmä- ja vihannesosaston myymälätila on kasvanut viime vuosina merkittävästi ja sitä kautta valikoiman kasvattamiseen ja kehittämiseen on pystytty satsaamaan kunnolla. Panostus myös näkyy. – Asiakkailta on tullut hyvää palautetta ja erityisesti on kehuttu sitä, että meillä myytävien tuotteiden tuoreuteen voi aina luottaa, kertoo Kyläkaupan he-vi-osaston ostaja Jaana Takala. – Nykypäivän asiakas on laatutietoinen ja valveutunut. Kuuntelemme heiltä tullutta palautetta tarkasti, jotta pystyisimme palvelemaan asiakkaita entistä paremmin, hän lisää.
Ruokapuoti käyttää mahdollisimman paljon lähialueiden tuottajia – tuotteesta ja sen satokaudesta riippuen joko ympäri vuoden tai saatavuuden mukaan osan vuotta. – Esimerkiksi tällä hetkellä meillä on myynnissä töysäläisen Suutalan Mansikkatalon luomuperunaa sekä tietenkin kesäaikana heidän luomumansikoitaan, kertoo Jaana Takala. – Etelä-Pohjanmaan alueelta tulevat myös kerä-, jää- ja friseesalaatit eli Tamsin salaatit Teuvalta, perunat Ylipelkoselta Kauhavalta, sipulit Viinamäen tilalta Jalasjärveltä, tuoreet kurkut Seinäjoelta Sepun puutarhalta sekä kesäisin esimerkiksi kaalit Rajalalta Lehtimäeltä ja tomaatit suoraan Östringin puutarhalta Korsnäsistä, hän luettelee.
Kyläkaupan Ruokapuodin hedelmä- ja vihannesosastolla on myyjä paikalla koko päivän, aamuvarhaisesta aina iltayhdeksään asti. Osaston täyttö aloitetaan jo ennen ovien aukeamista aamulla ja täyttöä sekä siistimistä jatketaan kaupan sulkeutumiseen asti, toisin kuin useissa pienemmissä liikkeissä, joissa on käytössä vain aamutäyttö. – Haluamme tarjota asiakkaillemme saman laadukkaan ja tuoreen valikoiman riippumatta siitä, mihin vuorokauden aikaan he meillä asioivat, Jaana toteaa. – Myyjämme auttavat myös mielellään tuotteiden valinnassa.