Kymmenen Kyläkaupan työntekijää suoritti varastoalan ammattitutkinnon

Kyläkaupan logistiikan kymmenen työntekijää on hankkinut ammattitutkinnon oppisopimuskoulutuksella, jonka järjestivät yhteistyössä Sedu ja Kyläkauppa. Kahden vuoden koulutuksen jälkeen he saivat tammikuussa todistuksen suoritetusta varastoalan ammattitutkinnosta. Tutkinnon suorittivat Tarja Mäkiranta, Olli-Pekka Hautamäki, Anu Vaaranmaa, Kari Silvonen, Johanna Siirilä, Paula Ylinen, Pirre Heiskanen, Harri Mäkelä, Susanna Ijäs ja Ilpo Harju.

-Kaksi vuotta meni nopeasti, nopeammin kuin alussa ajattelimme, kertoo Sedun opettaja Krista Lahtinen haikein mielin. -Ryhmä oli aivan mahtava ja heillä oli pohjalla jo runsaasti alan ammattitaitoa. Koulutuksen kautta he ovat saaneet laajempaa näkemystä koko yrityksen toiminnasta, ammattisanasto on lisääntynyt ja teorioissa käytyjä asioita on tunnistettu todellisesta työelämästä. Lisäksi logistiikan toimintaa on kehitetty monella tapaa opiskelijoiden toteuttamien kehittämissuunnitelmien kautta.

-Logistiikassa työskennellessä tarvitaan tarkkuutta, huolellisuutta, paineensietokykyä ja trukinajotaitoa, kuvailee Krista Lahtinen. Myös tietotekniikan osaamista tarvitaan päivittäin. Logistiikkatyö on kokonaisuudessaan monipuolista ja mielenkiintoista. Opiskelu auttaa pärjäämään nopeasti muuttuvalla varasto- ja logistiikka-alalla. -Oppimista on tapahtunut koko ajan ja se on ollut molemminpuolista, lisää Lahtinen. -Opiskelijoilta saatu palaute kertoo, että koulutuksesta heräsi into opiskeluun ja alan kirjallisuuden lukemiseen, mietinnässä oli myös mahdollisesti jatko-opinnot.

Kyläkaupan logistiikkapäällikkö Tarja Lönnqvist on ylpeä henkilökunnastaan. -Ammattitutkinnon mukanaan tuomat uudet opit ovat hieno lisä ja tuovat etuja niin tutkinnon suorittaneille kuin myös työkavereille. Opitut uudet taidot ja tiedot siirtyvät käytännön kautta eteenpäin logistiikassa ja sitä kautta koko Kyläkauppa hyötyy koulutuksesta.

Facebook
Twitter
WhatsApp