Kyläkauppa järjestää suositut ja odotetut Digimarkkinat tulevana viikonloppuna jo kuudetta kertaa. Perjantaina ja lauantaina 8.-9.11.2019 on luvassa jälleen tarjouksia viihde-elektroniikan ja kodintekniikan osastoilla sekä musiikki-, elokuva- ja peliosastoilla. Isänpäivän kynnyksellä järjestettävä tapahtuma on erinomainen tilaisuus hankkia lahjoja pelaamista tai tekniikkaa rakastavalle isälle tai vaikka pukinkonttiin.
Lisäksi perjantaina ja lauantaina on erityisen hurjia tuntitarjouksia tasatunnein, perjantaina klo 11-17 ja lauantaina klo 10-16. Tuntitarjoukset on julkaistu tässä lehdessä ja Kyläkaupan nettisivuilla. Digimarkkinoiden aikana paikalla on myös useita esittelijöitä auttamassa tuotevalinnoissa ja kertomassa uutuustuotteista.
Digimarkkinoiden poistonurkassa on mahdollista tehdä hyviä löytöjä. -Myynnissä on yksittäiskappaleita palautuneista, avatuista, demokäytössä olleista tai pakkausvaurioisista tuotteista. Tuotteet eivät välttämättä ole täysin priimakuntoisia, mutta niillä kaikilla on normaali valmistajan myöntämä takuu, kertoo Jouni Ukkonen Kyläkaupan viihde-elektroniikan osastolta.
Testaa virtuaalipelaamista
Seinäjoelta kotoisin oleva VIRE Entertainment esittelee virtuaalipelaamista peliosastolla la 9.11. klo 11-16. VIRE Entertainment on erikoistunut virtuaalipelaamisen eri osa-alueisiin vahvalla ammattitaidolla ja tuo Kyläkaupalle kolme virtuaalipelipistettä. Testattavana muun muassa suosittu Beat Saber -peli, jossa valomiekoilla rikotaan kuutioita musiikin tahtiin. Space Pirate Trainerissa pääset näyttämään taitojasi taistelussa droideja vastaan. Lisäksi ajopisteellä pääset kokemaan kilpa-ajon hurmaa huippuluokan ajopelissä Project Cars 2.
Virtuaalitodellisuus eli VR lisää pelaamiseen jännitystä, tuo mukaan liikettä ja saa pelaajan eläytymään pelien tapahtumiin aivan uudella tavalla. VR-kokemuksen lisäksi osastolla pääsee myös pelailemaan PS4-demokoneilla sekä fiilistelemään vanhoja suosikkipelejä retrokonsoleilla, kuten PlayStation Classicilla ja Nintendo Classic Mini NESillä.