Miljoona Aku Ankkaa

Vesa Keskinen on tunnettu Aku Ankka -fani. Nyt hänellä on uusi tavoite saada kokoon maailman suurin kokoelma Aku Ankka -lehtiä: miljoona kappaletta. Hankkeen suuruutta kuvaa se, että päällekkäin pinottuna miljoona Aku Ankka -lehteä on 2000 metriä korkea pino eli yli kaksi kertaa korkeampi kuin maailman korkein rakennus.

Kyläkaupan Neuvonnassa on otettu Aku Ankkoja vastaan 13. maaliskuuta lähtien. Jokaisesta hyväkuntoisesta Aku Ankka -lehdestä Kyläkauppa hyvittää 0,10 €, Aku Ankka -taskukirjasta 0,50 € ja Roope-Setä -taskulehdestä 0,25 €. Aikarajaa vastaanoton päättymiselle Vesa Keskinen ei aseta määrällisesti miljoonaa lukuun ottamatta.

Tähän mennessä Aku Ankkoja on palautettu yli  170 000 kpl. Valtaosa kaikista tuoduista Aku Ankoista on ollut nimenomaan lehtiä, mutta myös taskukirjoja ja Roope Setiä on palautettu tasaisesti. 

– Olen todella onnellinen siitä, että Akuja on palautunut näin valtava määrä. Kiitos siitä kaikille tempaukseen osallistuneille. Olen otettu myös siitä, että useat Aku-fanit ovat halunneet lahjoittaa Akuja keräykseen. Heille olen valitettavasti joutunut vastaamaan, että kaikille on samat säännöt eli haluan, että jokainen saa saman hyvityksen Akuista. Hieman vastaukseni on herättänyt ihmetystä, mutta kukaan ei ole pahoittanut mieltänsä saadessaan ostokortin. Myös muita sarjakuvalehtiä on tarjottu jokin verran. Olemme ottaneet ne vastaan Akujen kera eli jos muitakin sarjakuvalehtiä löytyy komeroiden kätköistä, niin ne otetaan vastaan myös, vaikka perimmäinen tavoitteeni onkin saada kokoon miljoona Aku Ankka -lehteä. Koossa on siis vasta alle neljä prosenttia tavoitteestani eli apua tarvitaan vielä melkoisesti, mutta alku on lupaava tavoitteen täyttymiselle, kertoo Vesa Keskinen tyytyväisenä.

Kyläkaupan Facebook-sivuilla oli Miljoonan Aku Ankan keräämisen kunniaksi kilpailu, jossa palkintona oli Aku Ankka –loma Tuurissa ja 313 euroa shoppailurahaa. Maaginen 31 313 tykkääjän raja rikkoutui maanantaina 25.5.2015 ja palkinto päästiin arpomaan. Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti – onnea ja tervetuloa Tuuriin viettämään luksuslomaa!

Facebook
Twitter
WhatsApp